Turun Sanomissa sunnuntaina 23. joulukuuta julkaistussa artikkelissa "Suurtorin hiljaisuus" käsitellään mm. Turun vanhan keskustan kunnostamissuunnitelmaa. Julkaistun materiaalin perusteella lukija saa asiasta puutteellisen ja yksipuolisen käsityksen. Tarvittiin näet muutakin kuin "suurtoritoimikunnan puuhastelua", jotta alueen rakennukset voitiin suojella ja saattaa turkulaisten aktiiviin käyttöön.
Lähtölaukaus tapahtumasarjalle ammuttiin jo yli 30 vuotta sitten. 1960- ja 1970-luvun vaihteessa hyväksyttiin Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa kiitettävin arvosanoin turkulaisen arkkitehtiylioppilas Benito Casagranden diplomityö, Turun Vartiovuoren kaavallinen järjestely.
Taustalla oli 1950- ja 1960-lukujen aikana tapahtunut massiivisen uudisrakennustyö, jonka seurauksena Turun kaupunkikuva muuttui radikaalisti. Diplomityö syntyi tarpeesta säilyttää kaupunkilaisille vielä jäljellä oleva muuttumaton kaupunkimiljöö. Työn ydin oli Vanha Suurtori ympäristöineen. Alueen vanhat rakennukset tuli saattaa arvoiseensa käyttöön niin, että niistä saataisiin maksimaalinen hyöty. Casagranden mukaan rakennuksissa tuli tarjota julkisia elämyksiä eli kulttuuripalveluja. Näin oli syntynyt ajatus kulttuurikeskuksesta Vanhalla Suurtorilla.
Aika ei kuitenkaan vielä ollut kypsä Casagranden esittämien, radikaalienkin ajatusten toteuttamiseen. Jotain kuitenkin tapahtui. Suunnitelma julkaistiin Turun Sanomissa 7.3.1970 ja keskustelu virisi. Asiasta tehtiin valtuustoaloite. Turku-seura vetosi kaupunginhallitukseen Casagranden diplomityössä esitettyjen ajatusten toteuttamisen puolesta.
Vuosikymmenen loppupuolella istui kaksikin komiteaa pohtimassa Vanhan Suurtorin tulevaisuutta. Niiden työ ei kuitenkaan saavuttanut suurta yksimielisyyttä. Vasta vuosikymmenen vaihteessa, kun kaupunginhallitus asetti ns. suurtoritoimikunnan alkoi tapahtua. Asian julkisesta merkityksestä kertoi se, että toimikunnan puheenjohtajaksi kutsuttiin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Löyttyniemi.
Suurtoritoimikunnan työn suuntaviivat määräsivät kaksi tärkeää tapahtumaa. Ensinnäkin se, kun toimikunnan jäsenille heti aluksi jaettiin Casagranden diplomityö ja toiseksi se, kun alkuperäisen idean kehittäjä kutsuttiin toimikunnan pysyväksi asiantuntijaksi ja myöhemmin koko hankkeen suunnittelijaksi. Nämä olivat linjapäätöksiä, jotka merkitsivät suojelunäkökohtien nousua etusijalle.
Tehty työ kantoi hedelmää vihdoin vuonna 1984 kun Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti suurtoritoimikunnan raportin, joka pohjautui Casagranden räätälöimään alueen kokonaissuunnitelmaan.
Vanha Suurtori - hiljainenko? Torialue herää eloon pääasiassa kesällä (keskiaikatapahtuma) ja talvella (joulumarkkinat ja joulurauhan julistus), mutta alueella tapahtuu ympäri vuoden paljon muutakin. Tästä saa atodellisen käsityksen vasta selailemalla kulttuurikeskuksen toimintakertomusta: aktiviteetteja on suorastaan hengästyttävän paljon.
Kaikki tapahtumat eivät vain suoraan profiloidu kulttuurikeskuksen järjestämiksi. Suorastaan uskomatonta on se, että nykyisillä henkilöstöresursseilla pystytään tuottamaan niin lukemattomia palveluita. Uusien massatapahtuminen järjestäminen ei siis ole realistista.
Miten Vanhan Suurtorin ilmettä sitten voitaisiin vilkastuttaa? Yhtenä ratkaisuna voisi olla kevyen liikenteen lisääminen alueella. Tämä edellyttäisi suutoritoimikunnan kaavailemien liikenneyhteyksien toteuttamista: ns. Pennisillan rakentamista Aurajoen yli ja suoran yhteyden avaamista Hämeenkadulta Suurtorille. Näillä toimenpiteillä edesautettaisiin kaupunkilaisten liikkumista Vanhalla Suurtorilla ja tuotaisiin alueen palvelut lähemmäksi jokaista turkulaista. Samalla kytkettäisiin joen molempien rantojen vanhat kaupunkimiljööt yhtenäiseksi osaksi elävää Turun vanhaa kaupunkia.
Lopuksi on kuitenkin hyvä muistaa, että ensisijaisena tavoitteena tulee olla Vanhan Suurtorin saneerausprojektin loppuun saattaminen - projektin, jonka piti olla valmis vuonna 1992 - projektin, joka nyt on keskeytyksissä varojen puutteen takia.
Esa Vasama
Fil. maist.
