Kirjoittajavieras-kolumni:
Älkäämme ampuko
sanansaattajia
Nouseva kansalaisaktivismi yhdistettynä puoluepoliittisen vaikuttamisen heikkoon suosioon on herättänyt viime aikoina huolta. Jotkut ovat pitäneet kansalaisliikkeitä uhkana edustuksellisen demokratian vakiintuneemmille instituutioille. Tällä tavalla siirrämme kätevästi vastuun demokratian ongelmista epähoukuttelevilta puolueilta kansalaisliikkeille. Se on virhe.
Yhden asian liikkeet ja kansalaisaktivismi ovat pikemminkin seurausta puolueiden ongelmista vastata ihmisten tarpeisiin kuin niiden syy. Älkäämme siis ampuko huonojen uutisten sanansaattajia.
Hedelmällisempää onkin pohtia, missä puolueet ovat menneet vikaan. Keskeistä on havaita kulttuurinen kuilu nykyisten valtaapitävien ja vaaleissa nukkuvien nuorten välillä.
Puolueiden sanoman perillemenoa ei helpota myöskään älyllisestä laiskuudesta tai tietoisesta harhaanjohtamisesta seuraava "reaalipolitiikan" retoriikka. Reaalipolitiikan käsite antaa harhakuvan, että voisi olla olemassa arvoneutraalia, siis ideologioista vapaata ja rationaalista, politiikkaa. Näinhän ei tietenkään ole. Politiikka on määritelmältään erilaisten vaihtoehtojen ja ideologioiden kamppailua. Tästä huolimatta käytännön politiikassa se taho, jolla on hallussaan monopoli reaalipolitiikan käsitteeseen, hallitsee myös sitä, mitä pidetään yhteiskunnallisesti järkevänä. Esimerkiksi 1980-luvun Isossa-Britanniassa pääministeri Margaret Thatcher hallitsi reaalipolitiikan käsitettä - sittemmin hänen politiikkansa on nähty lamaannuttaneen maan terveydenhuollon, koulutuksen ja julkisen liikenteen.
Hallitusvastuussa oleville puolueille on niiden lyhytjänteisen kannatuksen näkökulmasta rationaalista tuomita eri mieltä olevat populisteiksi ja vedota siihen, että "tämä on ainoa rationaalinen vaihtoehto nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa". Pitkällä tähtäimellä vaihtoehdottomuus on omiaan vähentämään ihmisten kiinnostusta. Poliitikot kaivavat tällä myös omaa kuoppaansa: jos on olemassa vain yksi vaihtoehto, yksi reaalipolitiikka, eikö olekin sama kuka sitä on tekemässä?
Sosiologi Zygmunt Bauman pitää välttämättömänä politiikan palauttamista politiikkaan, tehdä eräänlainen politiikan kunnianpalautus. Olen samaa mieltä. Politiikan hallinnollistuminen sekä asiantuntija- ja virkamiesvallan pönkittäminen ovat poistaneet politiikasta juuri sen, mikä on tehnyt siitä "poliittisen": vaihtoehdot, aatteellisen keskustelun, kaikkien suomalaisten tietoisen tulevaisuuden rakentamisen ja yhteiskunnan roolin pitkäjänteisen suunnittelun.
Kuten yhteiskunnallisen musiikin nousu, kuluttajatietoisuus ja kansalaisaktivismi osoittavat, nuoret ovat kiinnostuneita politiikasta laajasti määriteltynä. On puolueiden tehtävä vastata tähän tarpeeseen. Nuorille pitäisi pystyä puhumaan heidän omalla kielellään eikä pakottaa heitä oppimaan puolueiden kieltä. Pallo on nyt puolueilla.
Kirjoittaja Ville Niinistö on valtiotieteiden ylioppilas ja Kaarinan ympäristönsuojelulautakunnan puheenjohtaja (vihr)
