Ensimmäiset koulujen vanhempainillat on tältä syksyltä pidetty. Yksi keskeisistä kysymyksistä tänäkin vuonna on se, kuinka kodin ja koulun välistä yhteistyötä rakennetaan. Kuinka vanhempien ja koulun välille saadaan aikaan luottamus ja kuinka lapselle voidaan taata turvallinen kasvuyhteisö?
Perinteinen vanhempainilta palvelee enemmän opettajia kuin vanhempia. Opettajat kertovat käytännön asiat, jotka helpottavat heidän työtään. Jos vanhemmilta kysyttäisiin, mitä he haluavat vanhempainilloista, vastaus olisi: keskustella toisten samanikäisten lasten isien ja äitien kanssa kotiintuloajoista, läksyjenteosta ja lapsen kaverisuhteista.
Nykymuotoinen vanhempainilta rakentuu yksisuuntaiselle viestinnälle. opettajat puhuvat vanhemmille ja vanhemmat kuuntelevat istuen hiljaa. tällainen käytäntö on lähinnä tiedottamista - ei vanhemmuuden tukemista. vanhempien tehtäväksi jää muokata lapsensa sopivaksi kouluun. Toisaalta opettajat ovat turhautuneita, sillä vanhempainiltoihin eivät yleensä tule ne vanhemmat, joiden lapsilla on ongelmia.
Tänä päivänä vanhemmat ovat aika yksin kokemuksineen ja irrallaan sukuyhteisöstä teollistumisen, kaupungistumisen, muuttoliikkeen ja yksilöllistymisen myötä. toisaalta nykyhetkessä alkaa olla tilausta uudelle yhteisöllisyydelle. Esimerkiksi Tony Dunderfeldtin mukaan olemme siirtymässä transmoderniin aikaan, joka sisältää kokonaisvaltaisen ihmiskuvan ja yhteisöllisyyden.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin varhaisnuorisoprojektissa on kehitetty kodin ja koulun yhteistyötä kolmatta vuotta. Moniammatillinen tiimi on käyttänyt pääasiassa erilaisia yhteiseen ryhmätoimintaan perustuvia menetelmiä kuten seikkailullisia perheretkiä, toiminnallisia vanhempainiltoja ja isä-lapsi -kerhoja.
Esimerkiksi perheretki metsässä avaa toisenlaisen areenan toiminnalle kuin asennelatautunut kouluympäristö. Retkellä perheet voivat tutustua toinen toisiinsa, ja vanhemmat näkevät myös lastensa koulukaverit. Metsässä ratkotaan yhdessä erilaisia tehtäviä. Yhteinen toiminta luo yhteisöllisyyttä sekä perheiden sisälle että perheiden välille. Myös opettaja on koulun ulkopuolella helpompi kohdata ihmisenä, ja opettaja puolestaan voi irtaantua opettajan roolista. Toimintarastien jälkeen yhteisellä nuotiolla on luonteva paikka puhua lapsista.
Toiminnallisilla työmuodoilla rakennetaan perustaa luottamuksen syntymiselle vanhempien ja opettajien välille; toiminnan kieli on sanatonta ja yhteistä. Lähtökohta on tutustumisessa ja vuorovaikutuksessa, ilman niitä luottamusta on mahdotonta saada aikaiseksi. Lapsen koulunkäynnin ongelmista taas on vaikea puhua ilman luottamusta.
Kasvatus-, opetus- ja sosiaalialan ammattilaiset ovat tehneet vanhemmuuden tukemisesta turhankin vaikean asian. Lähtökohta on yksinkertainen: monet vanhemmat hakevat yhteyttä toisiin vanhempiin puhuakseen tasavertaisina lapsista ja kasvatuksesta. Koulu voisi olla omalta osaltaan luomassa sellaisia tilanteita, jotka antavat mahdollisuuksia vapaamuotoiseen kanssakäymiseen vanhempien kesken.
Koulun perinteisiä toimintatapoja ei murreta puhumalla, vaan toimimalla eri tavoin kuin mitä on totuttu toimimaan. Jos toiminnallisen vanhempainillan järjestäminen tuntuu opettajasta vaikealta, voi kumppaniksi pyytää vapaaehtoisen järjestöpuolelta tai nuorisotyöntekijän kunnasta. Yhteistyö vaatii asenteiden muutosta opettajalta: yksin tekemisen ja pärjäämisen kulttuurista kohti avointa yhteisöllistä toimintatapaa. Turvallinen kasvuyhteisö lapsille on mahdollista rakentaa aikuisten välisenä yhteistyönä.
Maija Halonen
Projektipäällikkö
Mannerheimin Lastensuojeluliiton
Varsinais-Suomen piiri/
Varhaisnuorisoprojekti
