Asevarat kansan hyvinvointiin
Puhutaan armeijan pakottavista tarpeista. Otetaan lähtökohta - mikä ja mistä vaara. Onko se tuleva Pohjoismaista - USA:sta - Saksasta - Venäjältä tai tuleeko se ehkä omalta maaperältä?
Kansakuntamme on määrältään runsaat viisi miljoonaa, pinta-alaltaan suhteessa väkilukuun suuri. Yleisemmin saa peitellysti ymmärtää, että vaaran uhka tulee idästä. Siellä on kuitenkin suurvalta, niin väestöltään kuin resursseiltaan. Vaikka meillä olisi satoja koptereita, mikä mahti meillä olisi sitä vastaan?
Ja sitten kun kalustoa on tuhoutunut, resurssit vähentyneet ja vastus yhä jatkuu, mikä edessä? Meillä on vielä väestöä, joka muistaa 1930-luvun linjojen rakentelua itärajalla, aina Elimäeltä Kuusamoon ulottuvina ampumalinjoina ja panssariesteinä.
Oltiin alkuun kovia kavereita niin talvisodan kuin jatkosodankin aikaan, mutta rivit ja linjat repesivät ja sitten perääntyminen tulituksen alla ja osaksi oli ase suunnattu jo edestäkin. Ylivoima sai aikaan sekaannusta ja joukko-osastojen hajoamisen, jota ei enää hallittu. Näissä oloissa silloinen Neuvostoliitto heikkoudestaan huolimatta tuli miten tahtoi.
Itsenäisyydellä voidaan spekuloida, ollaanko niin tai näin, luultavammin näin. Olisiko ollut silloin ennen sotia oikealla diplomatialla vaikutusta maamme kokemuksille, kärsimyksille toisenlainen lopputulos. Sotien aiheuttama menetys - yli kaksisataatuhatta kuolemaa ja invaliditeettiä, suuret sotakorvaukset, suuri siirtolaisuus ja pinta-alan menetys, mikä on näiden arvo, voiko sotimalla näitä puolustaa.
Armeijalla varmaan on siviilissä käyttöä, mutta suunnata se tappajaksi hankkimalla aseita hyökkäystarkoitusta varten ja tuhlata verovarat jatkuvasti vanhenevaan tappokalustoon. Menetelläänkö silloin oikein? Turvallisuutta varmasti luodaan yhteiskuntaan joka sektorille, jos ohjattaisiin militarisointiin käytetyistä varoista kohtuullinen osa rauhanomaiseen tarkoitukseen - kansan hyvinvoinnin tarpeisiin.
Aimo Alpertti
