Lukijoilta

Lakossa ei kyse
vain rahasta

Lääkärilakon toinen viikko on puolivälissä. Mediassa meitä on syytetty ahneudesta ja lakkoa nimitetty hyväosaisten kapinaksi. Ollaan varmoja, että lähes jokainen lakossa oleva lääkäri on siirtynyt yksityisvastaanottoa pitämään käännytettyään ensin potilaansa sinne julkisen sektorin puolelta.

Osa kollegoistani on ollut lakossa jo viime viikon ja osa aloitti maanantaina. En tunne yhtään, joka olisi siirtynyt yksityissektorille.

Lakossa ei ole kysymys pelkästään rahasta, vaan myös työolojen parantamisesta, työsidonnaisuuden vähentämisestä ja vapaa-ajan lisäämisestä. Oli palkankorotus miten suuri tahansa, verot vievät valtaosan, mutta vapaata ei kukaan voi viedä. Jos sitä ei saa hyvällä, se on otettava pahalla (lakko).

Lakkoilijat ovat vihdoin voineet toimittaa asiansa virastoaikana, harrastaa liikuntaa, huolehtia itsestään, lukea roskalehtiä ja kirjoja, siivota kaappeja, harjata hiekat kadulta, ettei naapurin tarvitse mulkoilla mattimyöhäistä. Tätä ylimääräistä hengähdystaukoa ei suurin osa ole valmis vaihtamaan yksityisvastaanoton pitoon.
Eira Pekola, lakossa ensi viikolla