Lukijoilta

Lastentapahtuma
oli pettymys

Meidän perheemme oli tänä vuonna ensimmäistä ja luultavasti myös viimeistä kertaa Rasavillirallissa. Emme todellakaan olleet tyytyväisiä järjestelyihin, kuten ei Perhe Vainiokaan (TS 16.3.). Tila oli tosiaan aivan liian ahdas, eikä tapahtuma oikeastaan antanut lapsille muuta kuin loputonta jonotusta, tönimistä ja hermoilua.

Pomppulinna oli minikokoa, karuselliajelu (tunnin jonotuksen jälkeen) maksoi 12 markkaa.

Mikäli tapahtuman ainoa "tarkoitus" oli Huvituttikonsertti, sitä olisi pitänyt myös mainostaa Huvitutti-konserttina, eikä lastentapahtumana. Minun käsittääkseni lastentapahtuma tarkoittaa sitä, että tapahtuma on kohdennettu lapsille, ei heidän vanhemmilleen näytteilleasettajien muodossa. Lastentapahtumassa pitäisi olla isoja puuhapaikkoja, tarpeeksi härveleitä, eikä lisämaksua joka ainoasta puuhasta.

Aion kasvattaa lapsistani laatutietoisia kuluttajia, eikä Rasavilliralli ainakaan nykymuodossaan kuulu enää perheemme vierailukohteisiin.
Pettynyt ensikertalainen