Lukijoilta

Vakka-Suomen suur-
kunnasta Untamala

Julkisuudessa on käyty lehtien pääkirjoitussivuja myöten keskustelua asuinalueemme nimestä. Maakuntaliitto on arvovallallaan myös asiaa pohtinut. Valtiovalta näkee hyväksi, että olisimme Uudenkaupungin väkeä.

Enemmänkin kuin nimestä kysymys on kuitenkin uuden suurkunnan muodostamisesta. Vakka-Suomen kunnat liitetään yhdeksi kunnaksi, jolle nyt haetaan nimeä. Muistin virkistämiseksi suurkunnan muodostaisivat Pyhäranta, Laitila, Mynämäki, Uusikaupunki, Vehmaa, Mietoinen, Nousiainen, Kustavi, Taivassalo, Askainen, Lemu, Masku, Merimasku ja Velkua.

Uudenkaupungin kaupunginvaltuuston jäsen Tarmo Kangas on mielestäni osunut joku aika sitten nimivalinnassaan oikeaan ja alueen vanhaan historiaankin nojaten esittänyt alueen nimeksi Untamalaa. Ruotsinnoskin on jo olemassa Untamala - Undamala. Alue merkittävänä keskuksena jo nyt myös juridisesti todettaisiin. Vilpittömästi toivon Tarmo Kankaan esitykselle onnistumista.

Laitilassa ja muissa alueen kunnissa edetään historiallisia aikoja. Nykyiset kunnallisvaltuustot, kaupunkien ja kuntien johtajat jäävät historian säilyttäviin kirjoihin. Itsenäisten kuntien viimeisinä ihmisinä jotka sammuttivat kuntien nimikilvistä itsenäisyyden valot. Kunnia sekin.

Tulevasta Untamalan suurkunnasta tervehtien
Sakari Muuvila