Lukijoilta

Missä viipyy Masku-lisä

Lehdistä saa lukea, miten Maskun kunnanisät henkseleitään paukutellen kehuvat, miten hyvä kunta Masku on elää. Oikea veroparatiisi. Vaan missä viipyy alle 3-vuotiaille maksettava lisä? Jos kerran kunnan talous on niin vakaa, miksei sitä voida jakaa asukkaille? Tulevathan kotona hoidettavat lapset kunnalle kovin paljon halvemmiksi. Jos kaikki pienet lapset yhtäkkiä vietäisiinkin kunnalliseen päivähoitoon, taitaisi tulla kiire järjestää hoitopaikkoja!

Nykytietämyksen mukaan koti on pienelle lapselle paras kasvuympäristö. Alle 3-vuotias ei kaipaa vielä tiivistä yhteyttä kavereihin, vaan tuntee olonsa turvallisimmaksi kotona, oman äidin hoidossa. Vaan millä rahalla olet kotona?

Asuntovelat kaatuvat päälle ja muutkin laskut ruuhkauttavat postilaatikkoni. Vai pitäisikö muuttaa vuokralle? Ennen lasta olen ollut töissä ja takuulla tehnyt oman osuuteni yhteiskunnan rakentamiseen. Nyt toivoisin, ettei minun olisi pakko viedä pientä lastani vieraalle hoitoon.

Siis, kunnanisät ja -äidit, herätkää! Taas on kasvamassa uusi sukupolvi, joka olisi otettava huomioon ennen kuin on liian myöhäistä. Mitä tiivimpi yhteys lapsella on pienenä omaan äitiinsä, sitä eheämpi on hänen minäkuvansa ja sitä taspainoisempi aikuinen hänestä aikanaan varttuu. Eiväthän vanhemmat edes opi tuntemaan lastaan, kun vievät hänet vauvasta alkaen hoitoon ja näkevät häntä vain pienen ajan vuorokaudesta.

Tämä on minusta todella surullista. Antakaa siis meidän vanhempien päättää, josko haluamme olla kotona pienen lapsemme kanssa. Mynämäki on jo edelläkävijä tässä asiassa. Siellä maksetaan syksystä alkaen 1 000 mk alle 3-vuotiaalle Mynämäki-lisää. Vai onko Masku niin muuttovoittoinen kunta, ettei moista rahaa kannata maksaa? Tuleehan tänne veronmaksajia muutenkin.
Äiti Maskusta