Lukijoilta

Väinö Tanner ei ansaitse sädekehää

TS uutisoi 11.3. sosiaalidemokraattien pitämästä Väinö Tannerin 120-vuotisjuhlaseminaarista. Jutussa siloiteltiin liikaa Tannerin aikaansaannoksia. Siksi haluan esittää eräitä tosiasioita Tannerin vaiheista Suomen kohtaloissa.

Tanneria pidettiin puoluediktaattorina, jollainen hän myös oli. Tannerin myönteisinä saavutuksina on pidettävä, että hän oli kansalaissotaa vastaan ja hän toimi ansiokkaasti työväenliikkeen hyväksi sen jälkeen 1920- ja 1930-luvuilla.

Erityisesti on mainittava toiminta fasistista lapuanliikettä ja sen seuraajaa, isänmaallista kansanliikettä IKL:ää vastaan.

Kielteisiä puolia olivat, että hän pääministerinä ollessaan presidentin sijaisena vastaanotti 16.5.1927 suojeluskuntalaisten paraatin Helsingin suurtorilla. Myös hänen pääministerikautensa aikana päästettiin markkinat ylikuumenemaan, joka syvensi silloista lamaa.

Talvisodan alla oli Tanner punamultahallituksen valtiovarainministeri. Hän otti osaa Moskovan neuvotteluihin niiden toisella kierroksella. Hän esittäytyi aiemmin tuntemalleen Stalinille sanomalla venäjäksi: "Olen menshevikki". Menshevikit olivat venäläisiä sosiaalidemokraatteja, joita kommunistit olivat pitäneet päävihollisinaan. Tannerin lausahdus oli epädiplomaattinen ja Stalin varmasti paheksui sitä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Niin Tanner kuin ulkoministeri Eljas Erkkokin olivat syypäitä talvisodan syttymiseen, samoin muutamat muut ministerit. Presidentillä oli ns. pallo hukassa. Itävallan entisen liittokanslerin Bruno Kreiskyn arviota, että Tanner oli enemmän syyllinen sotaan kuin sen ehkäisijä, on pidettävä oikeaan osuvana.

Talvisota olisi ollut vältettävissä vain suostumalla vuokraamaan Nl:lle Jussarön saari tukikohdaksi ja Lappohjasta ankkuripaikka. Kannaksen suunnallakin olisi päästy sopimukseen luovutettavista alueista.

Talvisodan sytyttyä Tannerista tuli ulkoministeri ja Erkko lähetettiin Ruotsiin Suomen asioiden hoitajaksi. Uuden Risto Rytin hallituksen ohjelman pääkohta oli rauhaan pyrkiminen. Tanner kuitenkin esiintyi erittäin loukkaavasti neuvostojohtoa kohtaan. Hän jopa haastoi Nl:n ulkoministerin V. Molotovin radioväittelyyn, tuloksetta.

Ei siis ihme, että Tannerista tuli Moskovan taholla persona non grata. Välirauhan sopimuksen mukaan Tanner tuomittiin kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen sotaan syyllisenä.

Osan tuomiosta istuttuaan Tanner palasi politiikkaan ja myös Sdp:n johtoon. Hänen aloitteestaan muodostettiin 1958 ns. yöpakkashallitus, johon Tanner ei itse voinut osallistua Moskovasta johtuen, mutta siinä oli mukana ns. asevelisosialisteja. Valtioneuvos Johannes Virolainen on kertonut varoittaneensa Tanneria tällaisen hallituksen vaaroista idänsuhteille. Tanner oli murahtanut: "Nuori mies, tässä muodostetaan Suomen eikä Nl:n hallitusta". Presidentti Urho Kekkonen nimitti vastahakoisesti tämän hallituksen. Lukiessaan sen ministerilistaa hän tokaisi: "Huonoin puhe minkä olen pitänyt, mutta enpä ole itse kirjoittanut."

Tämä hallitus johti suhteiden viilenemiseen Moskovaan - yöpakkasiin.

Presidentin oli pakko puuttua tilanteeseen ja hän järjestikin hallituksen hajoamisen ja hoiti idänsuhteet varsin nopeasti uudelleen kuntoon.

Tannerilla oli sekä hyviä että huonoja puolia. Huonot puolet kuitenkin ovat olleet merkittävämpiä. Tanneria. Hänelle ei ole syytä jälkikäteen panna sädekehää päähän.

Pääministeri Paavo Lipponen on sanonut Tanner-seminaarissa: "Kyllä sosiaalidemokraatit Suomen pelastivat sodan jälkeen".

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tosiasia on, että sosiaalidemokraatit käyttivät sotien jälkeen enimmät voimavaransa keskinäiseen riitelyynsä ja yöpakkasten kaltaisiin puuhasteluihin. Vastuulliseen yhteiskunnalliseen työhön Sdp kykeni vasta 1966 Rafael Paasion johdolla. Työväen puolueeksi itseään sanovan Sdp:n ohjelma on ollut monasti venyvän kumimainen, minkä ovat osoittaneet sen presidentit, Harri Holkerin Suomen talouden tuhoon vienyt hallitus ja nykyinenkin hallitus. Ei siksi ole mikään ihme, että yhä useammat pitävät tänä päivänä Sdp:tä oikeistopuolueena.
Pertti Virta