Lukijoilta

Kirjoittajavieras Olavi Koivukoski
Presidentin uhritie

Näinä päivinä on kulunut 55 vuotta sen murhenäytelmän päättymisestä, joka näyteltiin Helsingin Säätytalossa vuosina 1945-46. Monien vaiheitten jälkeen alkoi marraskuun 8. päivänä 1945 ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynti, joka päättyi tuomioitten julistamiseen helmikuun 21. päivänä 1946.

Painostuksen alaisena eduskunnan oli pakko hyväksyä laki sotaan syyllisten rankaisemisesta. Siinä säädettiin rangaistus poliittisesta toiminnasta, joka tapahtumahetkellään oli lakien mukaista. Se oli siis taannehtivaa lainkäyttöä, mikä länsimaisessa ajattelussa oli tuntematonta ja ristiriidassa alkeellisimmankin oikeuskäsityksen kanssa.

Me ylioppilaat emme hyväksyneet tällaista laittomuutta, vaan lähdimme marraskuun 15. päivänä satapäisenä joukkona Senaatintorille. Eikä aikaakaan, kun Suurkirkon portailta ja yliopiston edestä alkoi kuulua laulua, joka voimistui mahtavaksi pauhuksi "Maan turvaks, korkein valtiaamme, Sä kätes nosta väkevä..." Esivalta oli komentanut ratsupoliisit paikalle, ja kun Maammelaulu kajahti ilmoille, ratsukot laukkasivat ylös ja alas Suurkirkon portaita ja yrittivät hajottaa laulavaa opiskelijajoukkoa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pääsyytettynä oikeudenkäynnissä oli entinen tasavallan presidentti Risto Ryti. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli jälleen kerran pelastanut isänmaansa allekirjoittamalla yksin, itsensä uhraten, rohkeasti ns. Ribbentrop-sopimuksen. Tästä syvää velvollisuudentuntoa vaatineesta valtiomiesteosta on prof. Lauri Puntila sanonut näin: "Kirkkaasti ajatteleva ja väkevästi tunteva isänmaan ystävä suoritti valintansa. Apua saatiin. Rintamat vakiintuivat. Luhistuminen oli vältetty. Valtiomies oli sveitsiläisen vapaustaistelijan tavoin koonnut keihäänkärjet omaa rintaansa vasten turvatakseen kansansa säilymisen."

Nyt Risto Ryti tuomittiin pohjoismaiselle oikeustajulle täysin vieraassa oikeudenkäynnissä. Mies, joka oli kutsuttu maansa johtoon tunnettuna ja tunnustettuna rauhan miehenä, tuomittiin sotaan syyllisenä kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

Suomen alennustila oli syvä!

Ikinä en voi unohtaa sitä ylevyyttä, tinkimättömyyttä ja suoraselkäisyyttä, jota Risto Ryti oikeudenkäynnin aikana osoitti. Siinä oli sukupolvien takaa perittyä hengen aateluutta. Ei siis ihme, että hänen päästyään puolustuspuheensa viimeisiin sanoihin oli kuin itse Totuuden jumalatar olisi astunut oikeussalin seinien sisäpuolelle:

"Minulla on hyvä omatunto. Olen aina koettanut voimieni ja parhaan ymmärrykseni mukaan pyyteettömästi palvella isänmaatani ja toivon jossakin muodossa voivani tehdä sitä vastaisuudessakin. Mutta isänmaan palvelemisessa ei paikka ole ratkaiseva vaan tahto. Se voi yhtä hyvin käydä päinsä vankilassa kuin presidentin linnassa."

Hiiskumaton hiljaisuus täytti oikeussalin. Oikeusmurha oli todellisuutta!

Paasikivi armahti Rytin 19. toukokuuta 1949. Tästä toimenpiteestä hän on sanonut: "Rytin vapauttaminen oli minun mielestäni ylevin teko, jossa olen viimeisten viiden vuoden aikana ollut mukana".
Kirjoittaja on turkulainen reservin yliluutnantti.