Lukijoilta

Kirjoittajavieras Matti Paavola
Rehellisyys maan
perii, vai periikö?

Suomalaisen maaseudun perinteiseen elämäntyyliin on kuulunut ulkorakennusten lukitsemattomuus. Arvokastakin omaisuutta on vuosisatoja säilytetty sivullisten nähtävillä ja myös otettavissa. Kyläyhteisössä ei juurikaan vieraillut kulkijoita. Kylän oma väki kunnioitti rehellisyyttä. Varkautta pidettiin häpeällisenä tekona. Vanhan isännän vastaus oli: Ei täällä ole varkaita.

Maaseudun taajamissa kulkee nykyisin runsaasti vierasta väkeä. Ihmisten liikkuvuus on tuonut tullessaan myös kielteisiä piirteitä, mm. kesämökkimurrot ovat viime aikoina yleistyneet. Lukkoja on ilmestynyt entistä enemmän maalaismaisemaan. Pohtiessaan tilannetta nuori isäntä toteaa: Ei lukot varkaita estä. Lukot ovat rehellisiä ihmisiä varten.

Sanovat, että suomalainen arvostaa edelleen rehellisyyttä, suoruutta ja vastuuntuntoa. Rehti kilpailu on ollut vanhastaan suomalainen ihanne. Viime aikoina on herännyt kuitenkin kysymys, onko suomalainen enää itse rehellinen, suora ja vastuuntuntoinen. Onko rehti kilpailu tullut yhä harvinaisemmaksi?

Surkein esimerkki on suomalaiseen urheiluun liittynyt doping. Tähän moraalin lukkojen murtamiseen osallistuneet henkilöt ovat aiheuttaneet itselleen suuren häpeän. Samassa yhteydessä myös me kaikki suomalaiset olemme menettänet jotakin meille yhteisesti kuuluvaa ja arvokasta. Suomalaisten maine rehellisenä kansana on saanut pahan kolhun.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomea 1990-luvulla koetellut lama pankkikriiseineen loi mahdollisuudet eräille liikemiehille rikastua yhteiskunnan kustannuksella. Raaka saalistamisen henki, huijaustemput ja itsekäs omanvoitonpyynti levisivät sellaisiinkin piireihin, joilta olisi odottanut rehellisyyttä ja vastuuntuntoa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.

Yhteiskunnan asettamat lukot - lainsäädäntö ja kansalaismoraali - kierrettiin ja unohdettiin. Tappioita tuottaneet yritykset kaadettiin pankkituen välityksellä suomalaisen yhteiskunnan maksettavaksi. Menestyneen liiketoiminnan voitot puolestaan siirrettiin ulkomaille verottajan ulottumattomiin. Olen kuullut, että taitavimmat ulkomailla eläjät eivät maksa edes eläkkeestään veroja.

Nämä vastuuta pakoilevat huijarit ovat varastaneet meiltä kaikilta jotakin. Veronmaksajathan maksavat pankkituen lainoja vielä vuosikausia. Mielestäni nämä huijarit ovat tehneet häpeällisen teon.

Tuntuu aivan siltä, että lainsäädäntömme ei ole ollut ajan tasalla. Tuntuu myös siltä, että lainsäädännön ja uudemman moraalin kilpajuoksussa lait ovat lähes jatkuvasti askeleen pari jäljessä.

Toisaalta herää myös kysymys onko yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista, että itsestään selvistä asioista on säädettävä laki, jotta kansalaiset ymmärtäisivät mikä on häpeällistä.
Kirjoittaja on Turun kaupungin terveystoimen eläkkeellä oleva hallintopäällikkö.