Lukijoilta

Minne nuoret voivat mennä
Turussa viikonloppuisin

TS/Veikko Wahlroos<br />Turussa on niin sanottuna ongelmana nuorten viikonloppumeneminen. Mutta kukaan ei ole tehnyt vielä mitään ongelman hyväksi, sanoo kirjoittaja.
TS/Veikko Wahlroos
Turussa on niin sanottuna ongelmana nuorten viikonloppumeneminen. Mutta kukaan ei ole tehnyt vielä mitään ongelman hyväksi, sanoo kirjoittaja.

Alaikäisten ravintoloissa käynti on aiheuttanut mediassa aikamoista kohua. Siitä on tehty juttua jos mihin, ja mistä syystä? Sen takia, että meille alaikäisille on myyty alkoholia ravintoloissa ilman papereiden tarkistusta. Minua 17-vuotiaana baarien kanta-asiakkaana lähinnä harmittaa tällainen suuri kohu asiasta; alaikäisiähän on aina baareissa ollut ja tulee aina olemaan.

Ihmiset kauhistelevat, kuinka nuoret lainaavat ystäviensä henkilöllisyyspapereita ja ostavat baareissa kaljaa, niin kuin tämä olisi isompikin ongelma. Tässä kohtaa pitäisi ihmisten ajatella, että miksi on näin? Miksi nuoret menevät "aikuisten" paikkoihin? Asiahan on näin nuoren kannalta aivan selvä; minne muuallekaan menisi? Jos ulkonäkö riittää paikoissa käymiseen, niin miksi en sitä käyttäisi? Ja mitä pahaa siinä muka on?

Itse ihmettelen aikuisten asennetta alaikäisten baareissa käyntiin. Suurin osa varmasti ajattelee, että nuorten päästessä baariin he ottavat kännit, tulevat kännissä kotiin tai jos ollenkaan! Käyn itse lähes joka viikonloppu kaupungilla baareissa niin kuin monet ystävänikin ja olen joka ikinen bailukerta tullut selvänä kotiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minusta tuntuu, että tämä aikuisten epäluuloinen tunne on perustaa siitä, mitä he näkevät kaupungilla perjantai- ja lauantai-iltaisin. He näkevät kännissä olevia yläaste- ja lukioikäisiä nuoria.

Turussa ja varmasti muissakin kaupungeissa on jo vähän aikaa ollut niin sanottuna ongelmana nuorten viikonloppumeneminen. Mutta kukaan ei vieläkään ole tehnyt asian eteen mitään.

En vieläkään tiedä kuin yhden paikan, jossa voisin laillisesti tanssia ja seurustella ystävieni kanssa viikonloppuisin, ja sielläkin minun 14-vuotias pikkusiskoni käy kavereidensa kanssa diskossa. Joten onko todella niin paha asia lähteä kaupungille baareihin viikonloppuna alaikäisenä? Koska jos haluaisin ottaa kännit, voisin samantien ostaa alkoholit kaupoistakin ja juoda ne keskellä kauppatoria. Mutta en halua.

Mielestäni on liian radikaalia rangaista ravintoloita sulkemisella siitä, että he ovat päästäneet alaikäisiä baareihin. Tiedän, että baarit hyötyvät kun alaikäisetkin päästetään sisään, mutta hyötyy siitä muutkin. Minä pääsen lämpimään tanssimaan, vanhempani tietävät missä olen, eikä heidän tarvitse pelätä, että siellä se meidän nuori seisoo kylmässä torilla ja varoo ettei saa pullosta päähän, ja ettei häntä ei raiskata pimeällä kujalla, kun hän etsii kaveriaan.

Kirjoitus (TS 19.11) mielipideosastolla, jossa kirjoittaja kirjoitti oman mielipiteensä alaikäisten anniskeluravintoloissa käymiseen liittyen nimimerkillä "usko yhteiskuntaan palasi", sai minut miettimään, että mihinköhän yhteiskuntaan tässä pitäisi uskoa. Onko se hyvän ja uskottavan yhteiskunnan merkki, kun käydään baareissa tarkastuskäynneillä heittämässä alaikäistä porukkaa ulos?

Tiedän, että alle 18-vuotiaita on lailla kielletty juomasta alkoholia, mutta missä ovat ratsiat ulkosalla kännääviä teinejä varten ja kauppojen myyjien velvollisuus kysyä todistusta täysi-ikäisyydestä myydessään alkoholia? Ja jos nämä nuoret pääsivät ulkonäöllä sisään baariin, niin miksei samantien K-16 -elokuvien ovella ole portsaria tarkastamassa henkilöllisyyttä?

Asiat tärkeysjärjestyksessä ja ymmärrystä aikuistuvalle väelle!
17-vuotias nuori