Lukijoilta

Kirjoittajavieras-kolumni Timo Teinonen:
Koti vaiko laitos

Tarvasjoen kunta asetti vuoden alussa työryhmän laatimaan vanhuspoliittista ohjelmaa, jossa varaudutaan alkaneen vuosikymmenen haasteisiin.

"Tarvasjoen ikäihmisten asiat ovat moniin muihin kuntiin verrattuna vielä hyvin." Näin tukevalla rintaäänellä lausutaan ohjelmaluonnoksen johdannossa. Jos lisäksi otetaan huomioon, ettei Tarvasjoella tuoreimpien väestöennusteiden mukaan 75 vuotta täyttäneiden osuus kasva vuoteen 2010 mennessä lainkaan, voisi perustellusti väittää, että kaikkien kuntien vanhustenhuollon tilanne ei ole yhtä tukala.

Koska palvelujen käyttäjien määrä ei Tarvasjoella kasva, voidaan palvelujen kehittämisessä keskittyä määrän sijasta laatuun.

Laadun kehittämisessä kotipalvelut ovat avainasemassa: "Oma koti kullan kallis."

Omassa kodissa asumisen turvaamisen yksi edellytys on mahdollisuus tarvittaessa säännölliseen ilta-apuun ennen nukkumaan menoa. Se tarkoittaa kotiavun henkilöstöltä osittaista kaksivuorotyötä. Toinen edellytys on hälytysjärjestelmä, jolla vanhus saa tarvittaessa apua myös yövuoron aikaan. Täysjärkisille riittää turvapuhelin. Dementtien kohdalla tarvitaan kulunvalvontalaitteita tai kameraseurantaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oma koti ei kuitenkaan aina riitä. Joskus tarvitaan laitospaikkoja, missä hoitohenkilöstö on saman katon alla yötä päivää. Vanhuspoliittisen ohjelman oleellinen osa on turvata riittävät laitospaikat. Valtakunnallinen laitospaikkojen määrän kriteeri on tähän asti ollut 10 prosenttia 75 vuotta täyttäneiden määrästä. Saamani tiedon mukaan lukua aiotaan vielä tiukentaa 5-7 prosenttiin.

Kriteeri tuntuu ensi kuulemalta selkeältä. Työryhmässä törmäsimme kuitenkin yhteen oleelliseen peruskysymykseen: mikä on koti ja mikä laitos. Jos tähän ei ole selkeää vastausta, prosenttinormeilta putoaa kokonaan pohja ja erityisesti kotihoidon haasteet vesittyvät.

Kuntien väliset erot vanhustenhuollon laitospaikoissa johtuvat osaksi siitä, että joissain kunnissa osa laitospaikoista on muutettu palveluasunnoiksi. Saman käytävän toisella puolella asutaan laitoksessa ja toisella puolella omassa kodissa.

Tarvasjoella on 15 vanhainkotipaikkaa Karinaisissa ja kaksi hoitopaikkaa Liedon hoivaosastolla. Yhteismäärä 17 vastaa 10 prosenttia 75-vuotiaiden määrästä.

Tarvasjoen palvelukeskuksessa asuu lisäksi tukiasunnossa 11 vanhusta. Palvelukeskuksessa on hoitohenkilöstö kolmessa työvuorossa. Asukkaiden hoitoisuusaste vastaa perinteisen vanhainkodin asukkaiden kuntoa. Onko kyseessä jollain tavalla kevennetty laitos vai tehostettu kotihoito? Jos nämä paikat otetaan huomioon, kunnassa on hoitopaikkoja 15 prosenttia 75-vuotiaiden määrästä.

Tuntuisi luontevalta puhua laitoshoidosta, jos asukas vaatii hoitajan ympärivuorokautista hoitoa tai seurantaa. Kotihoidosta voitaisiin puhua, jos avuntarve ei koske yövuoroa. Näin määritellen kuntien väliseen arviointiin saataisiin parempi selvyys. Samalla laitospaikkojen 5-7 prosentin määräkriteeri alkaa tuntua epärealistiselta.

Ennen riitti sen pohtiminen, kuuluuko vanhus koti- vai laitoshoitoon. Nyt joudutaan lisäksi miettimään, asuuko hän paraikaa kotona vai laitoksessa.
Kirjoittaja on tarvasjokilainen terveyskeskuslääkäri.