Lukijoilta

Elinvoimaa nuorille

TS/Jonny Holmén<br />Kirjoittajan mukaan peruskoulujen luokkakoot pitäisi rajata 20 oppilaaseen.
TS/Jonny Holmén
Kirjoittajan mukaan peruskoulujen luokkakoot pitäisi rajata 20 oppilaaseen.

Turun opetuslautakunnan ensi vuoden toimintasuunnitelmassa painotetaan nuorison elinvoiman vahvistamista. On hienoa, että tämä on asetettu tavoitteeksi, mutta epäselväksi jää, miten siihen käytännössä on tarkoitus pyrkiä ja päästä.

"Elinvoima" on puhutteleva sana, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Mistä sitä saa? Kuka sitä kenellekin pystyy antamaan? Ilmeisesti elinvoiman siemen on meissä kaikissa tähän maailmaan syntyessämme. Myönteiset elämykset ja kokemukset tukevat sen kasvua.

Kasvaakseen kunnolla elinvoima tarvitsee suotuisat olosuhteet, suojatun ja sopivan haastavan ympäristön. Tästä vanhempien ja muiden aikuisten on huolehdittava. Ilman kunnollista kasvuympäristöä voi helposti kolhia itseään jo elämän alkumetreillä. Jotkut kolhut voivat olla niin vakavia, että ne heikentävät elinvoiman perustaa -  itsetuntoa ja turvallisuuden tunnetta.

Tämän päivän maailmassa läheskään kaikki vanhemmat eivät jaksa osoittaa lapsilleen näiden tarvitsemaa huomiota ja huolenpitoa. 12-vuotiaan pojan saattaa nähdä iltamyöhään harhailemassa kadulla olutpullo kädessään. Harva vaan jaksaa tarttua asiaan, yrittää tehdä jotakin hänen hyväkseen. Se tuntuu liian vaikealta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen vanhaan ympyrät olivat pienempiä ja vanhemmat saivat pian kuulla missä heidän lapsensa liikkuivat ja mitä he tekivät. Tällaiset viestit eivät enää kulje tai eivät ainakaan kunnolla tavoita vanhempia. Yhteiskunta puuttuu virallisesti asiaan lähinnä edellyttämällä, että lapset käytetään neuvoloissa aika ajoin. Neuvoloiden väki tapaa kuitenkin lapsen ja hänen vanhempansa varsin harvoin ja on useista syistä haluton, ja käytännössä monesti myös kykenemätön, isommalti puuttumaan "ihmisten asioihin".

Elleivät vanhemmat halua apua lapsensa kasvattamisessa voi heikoilla oleva lapsi saada säännöllisen kosketuksen muihin aikuisiin vasta päivähoidossa tai koulussa.

Kuntien täytyy panostaa selvästi enemmän lasten ja nuorten tukemiseen kuin aikaisemmin. Tähän tehtävään ei kuitenkaan tarvita vain ammattilaisia, vaan moneen tarpeeseen riittäisi tavalliset, tasapainoiset aikuiset. Yhtenä vaarana onkin ongelmien liiallinen psykologisointi ja lääketieteellistäminen.

Kun peruskoulun luokat ovat isoja, on rauhattomia tai muuten erikoisia lapsia vaikea pitää yhdessä muiden kanssa. Tämän johdosta monet lapset todetaan sopimattomiksi tavalliseen luokkaan. Oppimisvaikeuksien tai häiritsevyyden johdosta on toki toisinaan tarpeen siirtää lapsi erityisluokkaan. Diagnoosin saaminen rauhattomalle lapselle on usein sekä vanhemmille että opettajille mieleen, koska se jossain määrin vähentää heidän vastuutaan lapsen kehittymisestä. Mutta jos todella pyrimme vähentämään nuorten nykyistä laajamittaisempaa syrjäytymistä, tulisi vakavasti harkita, miten pitkälle tällä tiellä kannattaa edetä.

Kaikkia rauhattomia lapsia ei ole tarpeen pitää sairaina tai vakavasti häiriintyneinä. Monia voi yhtä hyvin pitää terveinä, joskin vähän erilaisina ja aika ajoin erityistä huomiota kaipaavina. He voivat jatkaa tavallisessa luokassa, kunhan luokkien oppilasmäärät pidettäisiin kohtuullisina tai opettajilla olisi aikuisia avustajia luokissa.

Eduskunta osoitti vakavan huolestuneisuutensa mielenterveyspalveluja tarvitsevien tilanteesta lisäämällä valtion kuluvan vuoden talousarvioon 90 miljoonaa markkaa mielenterveystyöhön. On kuitenkin tärkeää panostaa mielenterveystyön kehittämiseen myös pidemmällä tähtäimellä. Erityisen tärkeää olisi suunnata resursseja koulupsykologien lisäämiseen, jotta he ehtisivät ei vain tavata kaikkia vaikeuksissa olevia koululaisia, vaan myös käydä kouluissa tapaamassa opettajia ja muuta henkilökuntaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennaltaehkäisy on yleensä parempi ja halvempi keino kuin hoito. Tärkein ennalta ehkäisevä toimenpide on peruskoulun ala-asteen luokkien pienentäminen.

Monet rikkinäisistä kodeista tulevat lapset janoavat aikuisten ihmisten huomiota. Jotta peruskoulun opettajalla olisi edes välttävät mahdollisuudet vastata näiden osin hyvin äänekkäisiin, osin äärimmäisen hiljaisiin avunhuutoihin, saisi hänellä olla luokassaan enintään 20 oppilasta. Jos me tosissamme aiomme tehdä jotakin kaupunkimme nuorison elinvoiman vahvistamiseksi, olisi päätös peruskoulun luokkakoon rajaamiseksi tiettyyn oppilasmäärään, esimerkiksi 20 oppilaaseen, merkittävä askel tähän suuntaan.
Gustav Wickström