Kirjoittajavieras Bertil Lund:
Vanhenemisen
ihanuus ja kurjuus
Suomessa vietettiin vastikään vanhusten viikkoa ja sunnuntai 1.10. oli erityinen vanhustenpäivä. Tämä lieneekin yksi niistä harvoista päivistä, joka koskee kaikkia, kunhan tarpeeksi vanhenee, niin että tuntee olevansa päivän väärti. Onkin aivan paikallaan, että vanhuksiin kiinnitetään eri tavoin huomiota, sillä vanheneminen on kaikilla, niin rikkailla kuin köyhillä, edessään. Väestön keski-ikä on selvästi noussut viimeisten vuosikymmenten aikana, niin että joku puhuu jopa yhteiskunnan ukkoontumisesta tai akkaantumisesta.
Milloin ihminen sitten on vanha? Teini-iässä pidetään 25-30-vuotiasta opettajaa vanhana, kun taas seitsemänkymppinen ja kahdeksankymppinen ovat lähes samanarvoisia vanhuusskaalalla. Ehkä tässä pätee se vanha viisaus, että ihminen on juuri niin vanha kuin tuntee olevansa. Eli nelikymppinen voi pitää itseään vanhana (ja näyttääkin vanhalta), kun seitsemänkymppinen voi pitää itseään nuorena (ja näyttäkin nuorelta).
Tosiasia on, että yhteiskunta ei tänä päivänä huolehdi vanhuksistaan niin kuin korkean elintason omaavan yhteiskunnan kuuluisi tehdä. Siitä kertovat tiedot sairaala- ja laitoshoidon kurjuudesta. Jos vanhus joutuu tuntikausia makaamaan samassa asennossa märissä vaipoissaan, niin ei voida puhua hyvästä vanhustenhoidosta.
On muistettava, että nämä vanhukset ovat aikanaan työpanoksellaan rakentaneet tämän maan hyvinvointia ja virkeinä eläkepäivinään monin tavoin tukeneet talouselämän eri toimialoja. Tänäkin päivänä moni liikennöitsijä, matkatoimisto, laivalinja tai kylpylä saa huomattavan osan tuloistaan juuri vanhenevalta väestön osalta.
Vanhusten asemaan on kiinnitetty huomiota eduskunnassakin, missä opposition taholta on tehty välikysymys vanhusten peruspalveluiden turvaamisesta.
Ikävää, että eläkeläiset eivät ole niin yksimielisiä, että saisivat eduskuntaan oman puolueensa ajamaan vanhusten asiaa.
Monen kohdalla vanhenemisen vaikeudet tuntuvat jo ennen laitoshoidon alkua. Täysikasvuiset lapset saattavat vaikeuttaa monen isän ja äidin eläkepäivien onnea. Lasten alkoholin tai huumeiden käyttö, avioero ja sen mukanaan tuoma huoli lastenlasten kohtalosta, ovat varmaankin vieneet monen isän ja äidin yöunet. Näitä suruja ei rekisteröidä, ne vuodattavat vain näkymätöntä verta vanhempien sydämissä.
Lasten ja vanhempien huonoista suhteista kertoo selvästi, jos laki määrää lapselle lähestymiskiellon. Kun lapsen taholta tuleva yhteydenotto tapahtuu vain eläkkeenmaksupäivänä ja sekin nyrkin voimalla ei voida puhua vanhuuden kultaisista vuosista.
On onneksi vanhemmistaan vastuutakin kantavia lapsia. Vuosikausia he voivat hoitaa ehkä peräti vuodepotilaaksi joutunutta isäänsä tai äitiään, ensin kotihoidossa ja sitten laitoksessa. Tällaista vastuuta saattaa kantaa hyvä ystäväkin, jos esimerkiksi lapset asuvat muualla.
Kun nyt näyttää vakaasti siltä, että vuosi vuodelta mennään yhä huonompaan suuntaan vanhusten hoidossa, vanhusten on hyväksyttävä se tosiasia, että heidän osansa on riutua ja kuolla pois. Näiden tosiasioiden valossa olisi tämänkin jutun otsikoksi paremmin sopinut "Vanhenemisen kurjuus."
Kirjoittaja on turkulainen agronomi ja tiedotusalan yrittäjä.
