Lukijoilta

Turkuun kaksi
ammattiteatteria

Turussa toimi ennen vuotta 1947 kaksi ammattiteatteria: Turun teatteri ja Turun työväen teatteri. Ko. vuonna ne fuusioituivat Turun kaupunginteatteriksi. Olisiko jo aika palata Turussakin kahden kunnallisen teatterin malliin, jolloin kaupunginteatterin budjetti myös puolitettaisiin?

Tampereella ns. kahden teatterin malli toimii ja tuottaa kilpailun ansiosta korkeatasoisempaa taiteellista tulosta kuin Turussa. Voisivatko esimerkiksi Teatteri Susi, Turun ylioppilasteatteri ja Turun Uusi Teatteri koota voimansa ja yhdistää niitä osaan Turun kaupunginteatterin henkilökunnasta, jolloin Turkuun muodostuisi toinen ammatti- tai puoliammattiteatteri? Esiintymispaikkana voisi olla alikäytetty Turun konserttitalo.

Teatterien välinen kilpailu olisi hedelmällistä. Samalla kaupungin rahalla saataisiin aikaan enemmän! Kesäisin sama malli toimii jo.
Timo Saarniemi
Turku