Kaatopaikka-
ongelmasta vaiettu
Mielipiteet-palstalla oli 29.10.1999 Vasaramäenpuiston paikalla olleesta kaatopaikasta.
Olen itse asunut Niilonkadulla vuodesta 1956, joten muistan hyvin Pihlajaniemen kaatopaikan. Alue sijaitsi Vähäheikkilän kasarmin ja silloisen Kakskerrantien välisellä jättömaalla. Pihlajaniemen asukkaat oli häädetty Turun pakkolunastettua tontit.
0Kaupunki oli päättänyt rakentaa Pihlajaniemeen kalkkisataman, jota varten Pitkäsalmi piti ruopata riittävän syväksi Paraisille asti. Lisäksi Pihlajaniemen ja nykyisen Vähäheikkiläntien välinen alue oli täytettävä. Ko. alue oli keväisin veden peittämää lieteikköä. Alue täytettiin vallinneen tavan mukaan käyttämällä sitä kaatopaikkana. Päällimmäiseksi ajettiin muutamia vuosia maanpinnalla kuivunutta sataman ruoppaussavea.
Kaatopaikalle vietiin kaikki mitä ei tarvittu, esim. jäteöljyastiat, akut, rakennusjätteet, pilaantuneet ruoat ym. Rotat viihtyivät hyvin. Pikkupojat tonkivat roskien seasta aarteita iltaisin ja viikonloppuisin. Vähän vanhemmat ihmiset keräsivät metalliromua, etenkin kuparia.
Nykyisen Majakkarannan alueella ei tarvitse montakaan kertaa maahan pistää lapiolla, kun ollaan jo 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun kaatopaikkakerrostumissa. Tietääkseni alueella ei ole mitenkään huomioitu alla olevan maaperän saastuneisuutta.
Kuten entisessä Neuvostoliitossa, kun ongelmista ei puhuta, niitä ei ole.
Kari Tammi
ei vielä vaari