Väitöskirjan
väärintulkintaa
Hanna Holst ihmettelee (TS 8.10.) Turun sanomien intoa iloita väitöskirjasta, jossa todistetaan hyväosaisten lapsista tulevan hyväosaisia ja vastaavasti huono-osaisten lapsista huono-osaisia. Hän suosittelee vahvempia silmälaseja niille, jotka ovat ympäristössään havainneet vanhempien koulutustason heijastuvan lasten kouluttautumiseen. Edelleen kirjoittaja ehdottaa kaikille väitöskirjan puolesta rummuttajille elämysmatkaa lähiöihin. Näin itse kullekin valkenisi se tosiasia, että heikoistakin lähtökohdista osataan ponnistaa korkealle.
Koska itse, väitöskirjan kirjoittajana, olen rummuttanut ainakin tekstinkäsittelylaitteeni näppäimistöä, lienee syytä oikaista jokunen epäkohta. Ensinnäkään tutkimukseni ei käsittele hyvä- ja huono-osaisuuden periytymistä, eikä myöskään tutkimuksen tuloksia tulkita tähän suuntaan. Tämä selviää kyllä nopeasti kyseiseen kirjaan tutustumalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, minkälaisena peruskoulun päättöluokkalaiset kokevat siirtymisen oppivelvollisuuden jälkeiseen koulutukseen sekä sitä minkälaiset taustatekijät ovat yhteydessä heidän tekemiinsä koulutusratkaisuihin.
Olen Hanna Holstin kanssa yhtä mieltä siitä, että vanhempien koulutus ei automaattisesti heijastu lasten koulunkäyntiin. Uusimpien koulutustilastojen valossa tämä kuitenkin on yhä todennäköistä. Omassa tutkimuksessani "vanhemmat edellä, lapset perässä" - tyyppinen selitys oli pätevä ainoastaan yhden oppilasryhmän osalta. Erilaisia ryhmiä löytyi kaikkiaan neljä. Kirjoittajan selitys sille, miksi työntekijävanhempien lapset hankkivat hyvän koulutuksen oli kuitenkin yksioikoinen: olemme siirtyneet nykyaikaan.
Itse havaitsin, että samojen taustatekijöiden, joiden on todettu vaikuttavan negatiivisesti heikoista lähtökohdista tulevien oppilaiden koulumenestykseen, voivat vaikuttaa myös toiseen suuntaan eli koulumenestystä edistävästi. Esimerkiksi koulu voi olla merkittävä kodin kulttuuristen ja sosiaalisten resurssien täydentäjä. Samaten perhe ja lähiyhteisö voivat luoda ja ylläpitää toiveita koulutuksen kautta avautuvasta, paremmaksi mielletystä tulevaisuudesta. Nuoret suhteuttavat ratkaisunsa omiin lähtökohtiinsa, mutta tulkitsevat taustakulttuuriaan yksilöllisesti. Toiset kokevat arvokkaana jatkaa vanhempiensa viitoittamaa tietä, toiset etsivät omaa polkuaan.
Hanna Holstille opastukseksi sanoisin seuraavaa. Kun osallistuu keskusteluun ja esittää kritiikkiä, tässä tapauksessa tiettyä tutkimusta kohtaan, olisi syytä perehtyä alkuperäislähteeseen, eikä ainoastaan siitä tehtyyn toisen käden tulkintaan. Muutoin on vaarana, että hyvistä tarkoitusperistä huolimatta tulee esittäneeksi ainoastaan oman tietämättömyytensä.
Tero Järvinen
tutkija
Turun yliopisto
kasvatustieteiden laitos
