Onneksi Turkuun ei ole tulossa euroluokan huvipuistoa. Perinteinen huvipuisto on varsin alkeellista ja lyhytjänteistä hauskanpitoa ollakseen lasten ykköskohde, mutta ykkönen se on niin kauan kun parempaa ei ole tai sellaista ei edes etsitä.
Kun yhdistetään huvi, lapset, museokaupunki Turku ja paikallinen pienyrittäjä-verkosto, saadaan lopputulokseksi jotain Karkkilan Lastentehtaan tapaista. Tämä Mikä-Mikä-Maa perustuisi olemassaolevalle roolipeli-verkostolle ja laajentaisi Turun taidekaupunki-statusta lapsiperheisiin asti. Ideassa hyödynnetään kaupungin taidekoulusta vapautuvat ammattilaiset, lähialueen elämyskouluttajat ja erilaisten nuorisopisteiden toiminta yhteiseksi jokakesäiseksi tilateokseksi.
Vaihtoehtoisen huvipuiston sijoituspaikaksi ehdotan Turun linnaa. Linnassa on teemansa kokoiset kulissit seikkailua varten, ja seikkailulla lapset tuodaan linnaan kokemaan konkreettista, oman leikkinsä historiaa. Linna on tarpeeksi sokkeloinen ollakseen kiinnostava, sopivasti rajattu leikkialue ja tarpeeksi vankasti rakennettu kestämään leikin kulutusta. Sen portaikot voi pehmustaa haastaviksi kiipeilyrinteiksi, joita pitkin edetään aina vain jännittävimpiin teemahuoneisiin, joissa sitten pukeudutaan prinsseiksi ja prinsessoiksi, opetellaan sirkustemppuja tai rakennetaan linnoitusta sadoista sohvatyynyistä.
Linna sijoittuu uuteen matkailun painopistealueeseen, Atlantiksen, Forum Marinumin ja Sigyn-salin tuntumaan.
Leikkikentän sijoitus museoon ennakoi uutta suhtautumistapaa historiaan, jossa kuollutta rakennusta ei palvota eikä eristetä vaan siinä eletään, sitä kokeillaan ja se aktivoidaan mukaan nykyaikaan. Kaikkia kulttuurihistoriallisia monumentteja ei tarvitse säilöä silkkihansikkain tuleville sukupolville, vaan joitakin niistä tulisi luovuttaa nykyhetken käyttöön ja hyväksyä se tosiasia, että rakennuksia voidaan käyttää yhä niin kuin kulta-aikoinaankin, ja ne ehkä kuluvat mutta hyödyllisesti ja rohkeasti. Niiden elämä jatkuu kun niitä ei julisteta kuolleiksi ja steriloida kuolintilaansa.
Tero Heinonen
