Lukijoilta

Liikennelait kunniaan

14. heinäkuuta luimme lehdestä Turussa tapahtuneesta ikävästä liikenneonnettomuudesta. Nainen kuoli, kun kääntyvä linja-auto ajoi hänen päälleen suojatiellä. Sekä linja-autolle että jalankulkijoille paloi vihreä valo.

Olemme asuneet pari vuotta Turussa ja huomanneet, että Suomen suurista kaupungeista täällä vallitsee ehdottomasti törkein liikennekulttuuri.

Emme tiedä, mitä turkulaisissa autokouluissa opetetaan, mutta kun sekä kääntyvälle autolle että jalankulkijalle palaa vihreä valo, on auton väistettävä.

Useat autoilijat tunkevat väen väkisin kadun ylittäjien sekaan. Tätä tekevät myös ammattiautoilijat, esimerkiksi linja-autojen kuljettajat Kauppatorin kulmilla, ja jalankulkijat väistelevät. Kannattaakin väistellä, koska auto ja ihminen ovat melko epätasaväkinen pari kohdatessaan.

Seuraava menee taatusti yli turkulaisautoilijoiden ymmärryksen, mutta yritän silti. Liikennelaissa on sellainenkin pykälä, että auto on väistämisvelvollinen myös sellaisella suojatiellä, missä valo-ohjausta ei ole.

Kahden vuoden aikana kymmenkunta kertaa (tämä ei valitettavasti ole alaspäin liioittelua!) auto on pysähtynyt päästääkseen meidät suojatien yli. Useimmat autoilijat eivät edes hidasta nähdessään jonkun odottelevan kadun yli pääsyä.

Jotain mättää todella pahasti turkulaisten autoilijoiden päässä. Joko autokoulut täällä ovat surkeita tai sitten on uskomatonta kyllä niin kuin joku paikallinen kertoi. Turkulaiset ovat niin maalaisia, että auton omistaminen on täällä vielä hieno juttu. Autoilijat pitävät itseään oikeasti parempina kuin jalankulkijoita.
Pelkäävä jalankulkija