Lukijoilta

Rakkaus ylittää rajoja

Emme ota kantaa siihen, ketä tai keitä kannattaisi äänestää eduskuntaan, mutta nimimerkki "Äänestäjän" teksti (TS 12.7.) kirvoitti miettimään muita kysymyksiä.

Jos adoptoitu lapsi asuu perheessä, jossa on vain yksi huoltaja, jossa hän on erilainen kuin vanhempansa tai vanhemmat ovat samaa sukupuolta; ei kai ole lapsen tai hänen vanhempansa vika, jos lasta näistä syistä kiusataan?

Eikö ole syytä kritisoida suomalaista "valkoista" etnisyyttä edustavaa "parillista" heteroperhettä tai yhteiskuntaa, joka ei osoita lapsille ja muille (perheen)jäsenilleen tarpeeksi selvästi, että yksinhuoltajat, toisenlaisessa kulttuurissa elävät, lesbot, homot ja biseksuaalit lapsineen ovat yhtä arvokkaita ihmisiä kuin muutkin?

Kannattaa huomata, etteivät esimerkiksi kaikki lesbonaiset halua adoptiolasta. He ovat voineet haluta ja saada perheeseensä lapsia muutenkin. Edelleen, yksinhuoltajan lapsi ei useinkaan ole adoptoitu.

Ei siis "tarvitse" olla adoptiolapsi poiketakseen heteroparisuhde-perheen normista. On lapsia, jotka ovat erilaisia kuin biologiset vanhempansa.
Emme kai silti ajattele, että vanhemmat rakastaisivat tästä syystä vaikkapa vammaista lastaan vähemmän kuin tämän sisaruksia? Jos esimerkiksi kuulovammaiset vanhemmat saavat kuuloltaan normaalin lapsen, niin miksi lapsen erilaisuuden pitäisi olla elinikäinen taakka?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös biologisten vanhempiensa kanssa elävät lapset voivat joutua kokemaan hylätyksitulemisen tunnetta, sillä kaikki vanhemmat eivät ole vastuuntuntoisia ja välittäviä huoltajia.

Miksi siis syyllistää adoptiovanhempia? Biologinen sukulaisuus ei ole tärkeää; tuskin kukaan haluaisi ja saisi adoptiolasta, jos ei tuntisi rakastavansa lasta. Mikä estäisi adoptiovanhempien sukulaisia hyväksymästä lasta yhteisönsä jäseneksi? Kaikki voivat olla vanhempia, jotka osaavat rakastaa.
Merja Sippula, fil. yo, Turku
Susanna Suuronen, fil. yo, Helsinki