Lukijoilta

Jalankulkijat ahtaalla

TS/Jonny Holmén<br />Kirjoittaja toivoo pyöräilijöiltä huomaavaista ajotapaa ja tilanteeseen sopivaa vauhtia.
TS/Jonny Holmén
Kirjoittaja toivoo pyöräilijöiltä huomaavaista ajotapaa ja tilanteeseen sopivaa vauhtia.

Lämpimänä vuodenaikana on pyöräilyn suosio kasvamistaan kasvanut. Toivottavaa olisi, että pyöräilijät muistaisivat ajatella sekä omaa että jalankulkijoiden turvallisuutta. Kun jää pois bussista esimerkiksi Brahenpuiston laidalla tai Tyksin lähellä Hämeenkadulla, saattaa astahtaa suoraan raketin lailla syöksyvän pyörän eteen.

Aina ei bussimatkustaja, esimerkiksi iäkäs henkilö, pikkulapsi tai hajamielinen, ajatuksissaan oleva muista polkupyörävaaraa, vaan astuu jalkakäytävälle muitta mutkitta.

Vahvemman oikeus tuntuu kevyenkin liikenteen alueella pätevän; se vanha sääntö, että heikommalla on etuoikeus, on heitetty romukoppaan.

Vaikka ei välitettäisikään jalankulkijoiden kohtalosta, niin kannattaisi ajatella itseään; mahdollisessa yhteentörmäyksessä voi pyöräilijällekin käydä köpelösti, etenkin ilman kypärää. Kupittaan puisto ja hautausmaa voitaisiin pyhittää pyörättömiksi alueiksi.

Toivon siis pyöräilijöiltä huomaavaista ajotapaa ja tilanteeseen sopivaa vauhtia. Poliisien soisi joskuskin opastavan ja ojentavan hurjastelijoita, mutta eivät taida resurssit nykyään riittää.
Turvaviirikö jalankulkijoillekin