EU-vaalien tulos merkityksetön
Pertti Paasio kommentoi (TS 23.6.) eurovaalien äänestysprosenttia koskevaa kirjoitustani (TS 19.6) perinteisellä poliitikon retoriikalla. Hän jätti sentään puuttumatta uuden perustuslain mukanaan tuomaan eduskunnan aseman muuttumiseen lainsäätäjästä hyvin palkatuksi keskustelukerhoksi.
1. tammikuuta 2000 lähtien eduskunta voi "halutessaan ottaa keskusteltavaksi" noudatettavan ylimmän lainsäädännön, ei enää luoda, kumota tai muuttaa sitä. Äänestysaktiivisuuden romahtaminen on siis odotettavissa myös ensi eduskuntavaaleissa.
Paasio puuttui kahteen tärkeään asiaan; Suomen 2,5 prosentin painoarvo EU:ssa on 16 parlamenttipaikkaa. Jollain ihmeellisellä matematiikalla Paasio saa tulokseksi, että Suomen ryhmänä toimiminen tuo Suomen vaikutuksen heikommin esiin, kuin toimiminen jonkinlaisina "jamesbondeina" eri parlamenttiryhmissä.
Miten ainokainen kristillisten edustaja saa italialaiset uusfasistit, jotka siis kuuluvat samaan ryhmään, johon Kristillinen liitto on pyrkimässä, asettumaan Suomen etujen ajajiksi? EU:ssa Suomen 2,5 prosenttia on yhtä tyhjän kanssa yhdessä tai erikseen.
Tärkeämpi on EU:n kannalta parlamentin toimivalta. Väitin, Maastrichtin ja Amsterdamin sopimusten tekstiin vedoten, ettei parlamentilla ole varsinaista päätösvaltaa missään asiassa. Poliittisesta kaunopuheisuudesta riisuttuna Paasion kirjoitus tuo esille aivan saman asian.
Alhainen äänestysprosentti on täysin ymmärrettävä. Miksi vaivautua äänestämään vaaleissa, joiden tuloksella ei ole merkitystä. Ainoa tulos on, kuka pääsee nauttimaan ylisuurta palkkaa.
Kerrattakoon päätöksentekomenettely sellaisena, kuin se Amsterdamin sopimukseen on kirjattu; Parlamentti osallistuu päätöksentekoon siten kuin sopimuksen 251 ja 252 artikloissa on määritelty (art. 192). Niissä tapauksissa, kun sopimuksessa erikseen mainitaan (ei siis läheskään kaikissa) parlamentti osallistuu päätöksentekoon seuraavasti: Komissio antaa ehdotuksen parlamentille ja ministerien neuvostolle. Jos parlamentti kolmen kuukauden kuluessa hyväksyy ehdotuksen tai ei tee päätöstä asiassa, katsotaan ehdotus hyväksytyksi. Jos se jäsenten ehdottomalla enemmistöllä (ei siis annetuista äänistä) hylkää neuvoston kannan, katsotaan ehdotus hylätyksi.
Jos parlamentti em. enemmistöllä tekee muutosehdotuksia, sanamuoto toimitetaan neuvostolle ja komissiolle laskuntoa varten. Jos neuvosto hyväksyy kolmen kuukauden kuluessa määräenemmistöllä tehdyt muutosehdotukset, katsotaan ehdotus hyväksytyksi. Muussa tapauksessa kutsutaan koolle sovittelukomitea, joka saa ratkaisevan roolin hyväksymisessä. (art. 251) Parlamentti voi siis vain hylätä tai hyväksyä (tai olla käsittelemättä =hyväksyä) ehdotuksen. Se ei voi itse tehdä aloitteita missään asiassa.
Niissä asioissa ja tapauksissa, joissa sopimuksen mukaan parlamentin rooli toteutuu seuraavan artiklan mukaisesti, on prosessi seuraava: Neuvosto tekee määräenemmistöllä ehdotuksen, jonka parlamentti kolmen kuukauden kuluessa hylkää, hyväksyy tai jättää käsittelemättä (= hyväksyy). Jos parlamentti hylkää ehdotuksen, neuvoston päätös vaatii voimaan tullakseen yksimielisyyden. Näissä tapauksissa parlamentti ei voi edes torpedoida esitystä. (art. 251)
Näin nähdään helposti, kuinka merkittävää lainsäädäntövaltaa EU:n parlamentilla todella on, mihin Paasio viittaa. Se, ettei kyseessä ole tavanomainen veto-oikeus pitää paikkansa, sillä perinteinen veto-oikeus kuuluu henkilölle (luonnolliselle tai juridiselle), ei toimielimelle. Päinvastoin, kuin Paasio esittää, parlamentilla ei siis ole oikeutta muuttaa esitystä, vaan vain oikeus esittää muutoksia, mikä on aivan eri asia.
Lopuksi Paasion mieliksi aforismi: "Ensimmäinen askel kehityksen ja muutoksen tiellä on tosiasioiden tunnustaminen". Vapaasti J.K. Paasikiveä lainaten.
Jouko Heyno
Turku
