Lukijoilta

Myös perinteitä Turun
uuteen elokuvakeskukseen

Kinolan (nyk. Formian) ilmoitus Turun Sanomissa vuonna 1945.
Kinolan (nyk. Formian) ilmoitus Turun Sanomissa vuonna 1945.

TS:ssä oli taannoin mielenkiintoinen artikkeli Verdandin suunnittelemasta uudesta elokuvakeskuksesta nykyisen Formian ja entisen Casinon sisäpihoille. Tämä ajatus antaakin uutta puhtia Turussa jo parisen vuotta suunniteltuun elokuvakeskukseen.

Tähän asti suunnitelmia on tehnyt tietääkseni vain teatteribisneksen jättiläinen, Finnkino Oy, jonka uusin suunnitelma on istuttaa väkisin uudenaikainen peilipallolla varustettu teatterikolossi kahden vanhan arvotalon, Kauppahallin ja Koulun väliin Eerikinkadulle. Jotkut ovat kummastelleet Finnkinon intoa koko elokuvakeskushankkeeseen, sillä ennen Cineman yllättävää (?) lopettamista Finnkinolla oli ennestään elokuvateatterit Turun parhailla paikoilla, Kauppatorin vierustoilla.

Tottahan on, että maailmassa mennään kohti suurempia leffaryppäitä, mutta Finnkinon (eli Rautakirjan) rahanhimo on niin suuri, että pitää saada enemmän saleja hoidettua vähemmällä henkilökunnalla ja siten pienemmillä palkkakuluilla.

Mutta ihmettelenpä vaan, jos lupa tälle peilipallomultipleksille heltiää, sillä silloin koko Eerikinkadun vanha tunnelma häviäisi kokonaan. Tuntuisi kuin Hansakorttelia rakennettaessa nähty vaiva säilyttää vanhat julkisivut sivut olisi ollut aivan turhaa, jos tien vastakkaisella puolella on jotain aivan uutta. Ja kaiken kukkuraksi kahden vanhan ja arvokkaan rakennuksen välissä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuntuu mieltälämmittävältä ajatella, että Verdandi on uutta luodessaan ajatellut samalla säilyttää jotain vanhaa ja arvokasta. Finnkinoa tuskin kiinnostaa, että Formia on avattu Kinola -nimisenä jo vuonna 1927 - mykän filmin aikaan - ja että näinollen kyseessä on Turun vanhin ja perinteikkäin ja vieläpä hienoin elokuvasali, joka ansaitsee taatusti paremman kohtelun kuin tulla suljetuksi mahdollisen peilipallon valmistuttua.

Finnkinon suhtautumisesta teatteriin kertoo sekin, että kun v. 1995 kirjoitin Finnkinon toimitusjohtajalle ja ehdotin elokuvan 100-vuotisjuhlan kunniaksi alkuperäisen Kinola -nimen käyttöönottoa, niin arvon johtaja ei suostunut edes vastaamaan.

Mutta kuten sanottu, tässä uudessa suunnitelmassa saataisiin aikaan nykyaikainen elokuvakeskus, joka ei muuttaisi katunäkymää, ja jossa voitaisiin nykyaikaisten salien lisäksi nauttia kahdessa salissa myös menneiden elokuvan kulta-aikojen tunnelmaa: Kinolassa 1920-luvun tunnelmaa ja Casinossa 1950-luvun tunnelmaa.

Vaikka olenkin elokuvateatterialalla pelkkä pieruntuhnu, uskallan silti julkituoda oman mielipiteeni tähän elokuvakeskusasiaan ja antaa myötätuntoni Verdandin hankkeelle, joten tsemppiä vaan. Ja onnea myös elokuvakeskuksen yrittäjälle, olkoon se sitten Finnkino, Sandrew-Metronome tai joku muu.
Jari Mäkilä
elokuvateatterinhoitaja
ja kolmannen polven leffamies
Paimio