Lukijoilta

Turkulaiset ovat Kakolanmäen
puolesta tosissaan, Juhani Määttä!

Apulaiskaupunginjohtaja Juhani Määttä, Hyvä ystävä. Olet ollut Turussa virassasi nyt noin kymmenen vuoden ajan. Turkuun tulit Oulusta mukanasi vankka kunnallishallinnon sekä erilaisten ns. "kovan puolen" asioiden laaja tuntemus. Hämmästyttävän nopeasti pääsit sisälle Turun teknisen puolen moninaisiin asioihin sekä hyvin nopeasti perehdyit myös Turun kunnallispolitiikan kiemuroihin.

Muutamia törmäyksiä myös tiellesi sattui luonnollisesti kun muutit uuteen kulttuuriin. Koko ajan olen kuitenkin ihaillut innostustasi sekä sitkeyttäsi asioitten valmistelussa sekä myös avointa rehellisyyttäsi, joka on usein aiheuttanut varsin hämmentäviä tilanteita. Kiitettävästi olet myös sopeutunut enemmistön tahtoon silloin kun oma esityksesi ei ole tullut lopulliseksi päätökseksi.

Viime aikojen tapahtumat kuitenkin osoittavat, että et ole vielä kymmenen vuoden aikana oivaltanut kaikkea sitä, mistä turkulaisuudessa on kysymys. Turkulaisuus parhaimmillaan on turkulaisen kulttuuriperinnön ja elämäntavan välittämistä sukupolvelta toiselle, ja tähän turkulaisuuteen kuuluu myös vastuu ympäristöstä ja kaupunkikuvasta. Tiedän, että ajattelet Turun ja turkulaisten etua esittäessäsi jätevedenpuhdistamon sijoittamista Kakolanmäen kallioon, mutta et voi tänne muuttaneena ymmärtää sitä, mitä tämä kaupunki meille kokonaisuudessaan historiallinen perintö ja nykypäivän kehitys yhdistettynä merkitsee.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kakolanmäen ja Kakolanmäen kallion säilyttäminen muuhun kuin puhdistamokäyttöön on turkulaisille ennen muuta tunteen mutta myös järjen asia. Me haluamme, että Kakolanmäki voidaan ottaa osaksi sitä Turun kaupungin keskustan kehittymistä, mikä viime vuosina on nopeasti tapahtunut Aurajoen vartta pitkin sataman suuntaan.

Kakolanmäki tulee lähivuosina saada Turun ja turkulaisten käyttöön ja Kakolanmäen kallio Turun keskustan kehittymistä tukevaan käyttöön. Jätevedenpuhdistamo voidaan kiristyvät vaatimuksetkin huomioonottaen saneerata nykyiseen paikkaan, kuten itsekin olet todennut, tai sille voidaan hakea muu sijoituspaikka yhteistyötä naapurikuntien kanssa unohtamatta.

Toivon, että lähiviikkojen keskustelu antaa sinulle varmuuden siitä, että turkulaiset ovat tosissaan halutessaan varata Kakolanmäen muuhun kuin puhdistamokäyttöön. Kun epäilet, miten yhdestä vaihtoehdosta voi suorittaa kansanäänestyksen, niin vastaan sinulle: Kakolanmäki "ei" tai "kyllä".
Rakentavin yhteistyöterveisin
Pekka Ruola
Kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja
TurkuSeura-ÅboSamfundet Ry:n puheenjohtaja