Kakolanmäestä voi sanoa samaa kuin Raunistulaa esittelevässä kirjoituksessa tässä lehdessä äskettäin. Yhdyn myöskin täysin torstain 13.5. mielipidesivulla olleeseen kirjoitukseen Kakolanmäen pelastamiseksi jätevedenpuhdistamolta.
Asuessani aikoinani Kakolanmäen juurella tiedän millainen keidas se olisi keskellä Turkua. Älkää tuhotko sitä, ettei ehkä joskus tulisi pelastamisen tarvetta, niin kuin nyt meitä on monia, jotka surevat raitiotieliikenteen lopettamista! Se oli emämunaus.
Karjalaistyttönä ensi kerran Turkuun tulleessani tuntui jotenkin kotoisalta, kun näin keltaisten raitiovaunujen kulkevan rautatieaseman ohi. Synnyinkaupunkini Viipuri oli kolmas kaupunki Helsingin ja Turun ohella, jossa harjoitettiin raitiotieliikennettä. Viipuri menetettiin ja turkulaispäättäjät aikoinaan halusivat tehdä tästä kaupungista maaseutukeskuksen, johon ei sovi sellainen ylellisyys kuin raitiotie. Eurooppa-päivää täällä vietettiin, mutta eurooppalaisen kaupungin tunnusmerkki puuttui.
Helsinkiläiset eivät varmasti kadehtisi, jos tänne vielä saataisiin raitiotielinja takaisin. Huomaisivat, että Turussakin osataan ajatella ympäristöystävällisesti. Helsinkiin jopa suunnitellaan uutta 7 km pitkää linjaa ja entisiä linjoja pidennetään. Uusia matalalattiavaunuja tulee 20 kpl.
Vanhojakin mahtuu joukkoon, mutta eläkkeelle jää toistakymmentä "pikkuratikkaa", joille ideoidaan parhaillaan käyttöä. Tuskin joutuvat kaatopaikalle niinkuin Turussa. Täällähän on raitioliikenteen lopettamisen jälkeen syntynyt uusia lähiöitä, joten linjat olisivat voineet kasvaa entisestään. Vaikka olemmekin pikkukaupunki pääkaupungin rinnalla. Vanhalle vuosisadanalun vaunulle annetaan nyt kuitenkin niin paljon arvoa, että siitä tehdään historiallinen monumentti, jota sitten vaan haikeana ihastelemaan.
Utopiaako kaikki tämä?
