Lukijoilta

Hyökkäys Posankkaa vastaan
tuntuu Loukatun kriitikon kostolta

Vastine Jyrki Vuoren artikkeliin "Tervetuloa Posankkalinnaan - ja Koiramäkeen?" (TS 9.5.)

Syystä tai toisesta Vuori on halunnut lämmitellä Lars Saaren jo 12.12.1998 lausumia tuomioita hyvästä ja huonosta taiteesta sekä "oikeasta" taidemausta.

Vastineeni ei niinkään koskettele Vuoren artikkelia kuin Lars Saaren lausuntoja, erityisesti hänen Alvar Gullichsenin taidetta vastaan esittämiään tunteenomaisia kannanottoja..

Saari tekeytyy hämmästyttävän tietämättömäksi jälkimodernin ajan taideteoriasta ja keskustelusta ja linnoittautuu "hyvän maun vartijana" perinteisen modernismin fraseologian ja argumentoinnin suojiin. Saaren perustelujen pohjalta koko 1990-luvun mielenkiintoisin ja tuorein kuvallinen ilmaisu barokkimaisuuksineen, "epäaitoine" materiaaleineen, disneymäisine värimaailmoineen ja parodioineen joutaisi Topinojan kaatopaikalle - uuden Guggenheim museon edessä komeileva Jeff Koonsin "jättiläispuudeli" etunenässä.

Ehkäpä Saaren arvostelussa kyse ei ole ollenkaan Gullichsenin taiteesta, saati sitten Posankasta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Saaren letkautuksia "paikallisen liikemieseliitin kulttuuriharrastusten tasosta" taustoja tunteva lukija ei voi olla yhdistämättä hänen taannoiseen syrjäyttämiseensä yksityisen Ars Nova museon johdosta. Loukatun kriitikon egoa ajatellen on ymmärrettävää - vaan ei hyväksyttävissä - että hän kirjoittelullaan haluaa maksaa potut pottuina. Henkilökohtaisten frustraatioiden kanavointi tällaisilla keinoilla osoittaa - asian todellisessa merkityksessä - tosin vain huonoa makua.

Saaren Posankkaa vastaan esittämää hyökkäilyä voi pitää kaiken kaikkiaan epäasiallisena ja sisäisesti ristiriitaisena. Saaren tulkinnat kitschistä ovat perin ontuvia ja osoittavat, ettei hän ilmeisesti tunne edes kitschin määrittelyyn liittyvää problematiikkaa (Vrt. Arnold Hauser, Thomas Kulka, Nigel Wheale etc.). Posankan kohdalla kysymys ei ole lainkaan kitschistä, vaan eräänlaisesta Camp-asenteesta ja tietoisesta vallitsevan monumentaalitaiteen konventioiden kyseenalaistamisesta. Julkisen taiteen "soveltuvuuskysymykset" Saari puolestaan kuittaa ja yleistää tutkijalle anteeksiantamattoman kevyin perustein. Selittelyn makua on myös tavassa, jolla Saari yrittää väistellä Vuoren kiusallisia jatkokysymyksiä.

Koska en tämän kirjoitukseni jälkeen aio jatkaa asiasta keskustelua, päätän kirjoitukseni Posankkaan liittyviin ajatuksiini.

Oman aikamme kuvataidetta ei enää tarkastella suljetuista, kiinteistä merkityksistä käsin, vaan taideteos jatkaa muotoutumistaan ja elämäänsä katsojien sille antamien uusien sisältöjen myötä. Näin ollen myös Posankan elämä on vasta alullaan. Te, rakkaat turkulaiset, voitte vapaasti kokea kukin omia ainutkertaisia tuntojanne törmätessänne Posankkaan elämän vaihtelevissa tilanteissa: moottoritien kaarteessa saavuttaessa Turkuun, Vapunaaton lakitustunnelmissa, lapsikatraan kanssa kylpyläreissulla, uutena ylioppilaskylän asukkina (Mikä tämä on??), geeniteknologian kongressissa, pikkutunneilla matkalla kotiin...

Posankka on 11. teos Turun kaupungin ympäristötaidehankkeessa. Kiitos teille Karibia-kylpylän ennakkoluulottomat taustavoimat siitä, että voimme jälleen tarjota kaupunkilaisille uutta, ajankohtaista nykytaidetta ja elämyksiä arkiympäristöömme.

Päivi Kiiski
Museonjohtaja
Wäinö Aaltosen museo

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy