Lukijoilta

Isälliset ohjeet

Ranskan presidentti käväisi Suomessa antamassa isälliset ohjeet siitä, miten maamme "valtiomiesten" pitää hoitaa puheenjohtajuus EU:ssa. Chirac osaa kyllä pukea sanottavansa ainakin julkisuuden osalta sellaiseen muotoon, ettei kukaan "menetä kasvojaan", kuten on nykyisin tullut tavaksi sanoa.

Pienen maan on yleensä aina otettava "lusikka kauniiseen käteen" ja seurattava suurten viitoittamaa tietä, joten Suomen puheenjohtajuuskaan ei maastamme suurvaltaa tee. Turhaa kiirettä pitivät johtajamme tukiessaan virallisissa lausunnoissaan Naton pommituksia, sillä nämä puheet voivat nyt estää presidentti Ahtisaarta saamaan Venäjän ja varsinkin Kiinan hyväksyntää hänen mahdollisessa välitystehtävässään Kosovon rauhansopimuksen aikaansaamiseksi. Muuten hänen edellytyksiään ei käy kiistäminen, vaikka tilanne on toistaiseksi aika toivottoman tuntuinen, elleivät kaikki osapuolet osoita todellista rauhantahtoa.

Seuraava asiassa isällisiä ohjeita Suomeen tuova lienee Venäjän edustaja Victor Tsernomyrdin, jonka toiveet Kosovon osalta luultavasti poikkeavat Chiracin esittämistä. Ahtisaaren luovuttua presidentin esivaalista annettiin ymmärtää, ettei hän pääse suurten valtiomiesten kirjoihin. Jos hän kuitenkin ryhtyy tähän välitystehtävään rauhan saamiseksi Kosovoon ja onnistuu avaamaan tämän "Gordionin solmun", tulee hän epäilemättä saamaan paikkansa historiassa suurten rinnalla.

Waldemar Takaperko