Lukijoilta

TPS:n johtoryhmä
latisti voittohuuman

Aurinkoisena sunnuntaiaamupäivänä 18.4. starttasi neljä bussilastillista vannoutuneita TPS-faneja liikkeelle määränpäänä Helsingin vanha jäähalli ja vuosistuhannen viimeinen TPS:n Suomenmestaruus. Nyt kaikki tiedämme, että TPS voitti neljännen finaalin niukasti mutta ansaitusti 0-1.

Paluumatkalla neljässä fanibussissa tunnelma vaan parani ja tiivistyi. Laadukkaan fanibussit kävivät tunnelmaltaan kovin ahtaaksi, kun vielä kuulimme, että omassa Turkuhallissamme järjestetään koko TPS-kansan juhla, ja jonne koko TPS-kultajoukkueen on määrä saapua.

Turkuhalli jo siinteli horisontissa, kun busseihin kantautui tieto että kaikilla TPS-kansan juhlaan halukkailla tulee olla mukana 50 kappaletta Suomen tasavallan devalvoimattomia markkoja. Tällä 50 markan panostuksella Turkuhallin ovat avautuisivat ja maaginen kultajuhla jatkuisi.

Vaan miten kävi? Kultajuhla vaihtui itkujuhlaan, jonka vielä edelleen jatkuva vesisade kruunasi. Itsestä tuntui, että mestaruuden olikin voittanut HIFK.

Tämä TPS:n pikkutakeissa kulkevien johtomiesten finanssipoliittinen päätös latisti neljän bussilastillisen verran TPS:n kannattajia. Fanibussi n:ro 2:ssa oli koko matkan ajan 40 uskollista TPS-fania. Kun tämä 50 markan arvoinen neronleimaus paljastui, Turun kauppatorille jäi 36 kpl lyötyjä TPS:n kannattajia, ja vain neljä jatkoi apeaa matkaa Elysee-areenalle.

Tämäkö oli kiitos kaikille todellisille TPS-faneille, jotka kulkevat joukkueen mukana ympäriä Suomen kannustamassa omiaan koko pitkän talven uhraten joukkueelleen ison osan niin vapaa-ajastaan kuin taloudestaankin.
Markku Koskinen
mahdollisesti entinen TPS-fani.