Päivän pistot -kolumni
Aimo Massinen:
Vinkkejä vaalipuheiksi
Jos neljän viikon kuluttua pidettävissä vaaleissa aikoo menestyä, kannattaa olla nuori, nätti, nainen ja puhua pehmoisia - siis pehmeitä arvoja ja asioita.
Jos on lisäksi uusi, ryvettymätön ehdokas, mutta entisistä, miellyttävistä yhteyksistä kaikkien tuntema ja hyvä esiintyjä, häntä odottaa suorastaan äänivyöry. Tällainen ehdokas on esimerkiksi Tanja Karpela (ent. Vienonen) Uudellamaalla.
Näissä vaaleissa kannattaa puhua perheen puolesta. Melkein jokaisen äänestäjän perhe-elämä on sen verran rikkinäistä, että aihe koskettaa.
Niinpä perhepolitiikka kuuluukin kaikkien puolueiden keskeisiin teemoihin. Kaikki ovat vaalien edellä lapsiperheiden puolella. Uutena vinkkinä muistutan silti yksineläjistäkin. Sinkkuna oleminenhan on muotia.
Eri toten kannattaa kauhistella pedofiilien vaaroja. Vaikka lottovoiton saaminenkin lienee todennäköisempää kuin joutua Suomessa pedofiilin uhriksi, uhkakuvien maalaileminen ei ole turhaa. Tästä aiheesta kaikki äänestäjät ovat taatusti samaa mieltä. Kun ottaa iskulauseeksi, että "munat pois ja hoitoon", niin johan ääniä ropisee!
Samaan hengenvetoon voi vaatia poliisille lisää resursseja ja rikollisille kovempia rangaistuksia.
Ehdokkaan on otettava erityisen jyrkkiä kantoja huumerikollisuutta vastaan. Varoituksen sanat huumekoukun vaanivista lapsista eivät ole koskaan aiheettomia.
Kasvavaan kansainväliseen rikollisuuteen viittaaminen kuuluu hyvän vaalipuheen vakioteemoihin.
Liian korkeista veroista pitää paasata joka vaaleissa. Lähes jokainen puolue vaatiikin työn verotusta alaspäin.
Mutta viisaimmat vaativat nimenomaan pieni- ja keskituloisten tuloveroon helpotusta, koska tähän joukkoonhan kuuluu äänestäjien valtaosa.
Sitä paitsi se on työllisyydenkin kannalta kestävin verolinja. Kulutus kasvaa ja kotimarkkinat elpyvät entisestään.
Hyvä vaalipuhe muistuttaa moraalisaarnaa, jossa hyökätään kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Optiosaalistajille ja Sirkka Hämäläisen kaltaisille jättietujen rohmuajille on annettava huutia.
TS-Yhtymän omistajat tuskin koskaan ovat saaneet henkilökunnaltaan niin paljon kiitosta kuin päätöksestään palkita yhtymän kaikki työntekijät tasasuuruisella 5000 mk:n bonuksella tunnustuksena viime vuoden hyvästä tuloksesta.
Kansanedustajaehdokkaiden kannattaa miettiä sellaisia työreformin malleja, jotka kannustavat kaikkia työntekijöitä yrittämään työssä parhaansa, sillä käskytyksellä tai kateudella ei tulosta tule.
Missään vaaleissa ei saa unohtaa eläkeläisiä, seniorikansalaisia, joiden etuja on kuluneella vaalikaudella hieman nipistetty. Mutta ei heitäkään pidä yrittää huijata.
Varsinkin kepun Liisa Hyssälä ja Olavi Ala-Nissilä ovat pitäneet meteliä kansaneläkkeen pohjaosan häivyttämisestä, vaikka useimpien muiden tavoin hekin olivat poissa eduskunnan äänestyksestä sekä syksyllä 1995 että 1998. Ehkä vessahätä yllätti juuri äänestyshetkellä.
Täkäläisistä kansanedustajista pohjaosan eläkeleikkausta vastusti edellisellä kerralla vain Mauri Salo. Viime syksynä Ei-nappia painoivat Timo Järvilahti ja kolmessa vuodessa takkinsa kääntänyt Heikki Rinne.
Minä antaisin kuitenkin uhkarohkean urhoollisuusmitalin Virpa Puistolle, Jukka Mikkolalle ja Mikko Immoselle, jotka ainoina painoivat Jaa-nappia miehekkäästi molemmilla kerroilla. Muut olivat enemmän tai vähemmän luikureita.
Vaalitulokseen vaikuttavat usein enemmän suuret tunteet kuin pieni järki. Ehdokkaiden pitää päästä samalle aaltopituudelle hyvin monentyyppisten äänestäjien kanssa, vaikka jokaisella menestyjällä on oma peruskannattajajoukkonsa.
Isoäitien kanssa kannattaa keskustella ihanista lastenlapsista, mutta nettisukupolven kanssa surfaamisen ja mailaamisen vapauden tunteista.
On pystyttävä siirtämään esimerkiksi Kalle Palanderista, Mika Myllylästä tai jopa Repe Helismaasta ja Tapio Rautavaarasta kumpuava positiivinen energia äänestäjiin niin, että näiden menestys onkin itse asiassa meidän kaikkien ansiota. Toisin sanoen kannattaa äänestää!
Kirjoittaja Aimo Massinen on Turun Sanomien päätoimittaja.
