Päivän pistot - Aimo Massinen:
SAK on kuin puolue
Eduskuntavaalitaisteluun saatiin tällä viikolla kaksi uutta, merkittävää puoluetta. SAK avasi pelinsä tiistaina ja STTK tuli perässä seuraavana päivänä.
Enää puuttuu, että Lauri Ihalainen olisi ehdolla Suomen pääministeriksi? Eipä silti, Ihalainen saattaisi olla ihan hyväkin pääministeri.
Suomi on sillä tavalla vahvojen korporaatioiden maa, että etujärjestöt ovat aina häärineet politiikan pelikentällä. Työmarkkinajärjestöt eivät tyydy pelkän tulopolitiikan pyörittämiseen, vaan ne haluavat hämmentää laajempiakin ympyröitä yhteiskunnassa.
Etelärannan vuorineuvokset sekaantuivat joskus presidenttipeliinkin niin, että he tekivät kaikkensa - tosin onneksi epäonnistuen surkeasti - saadakseen alkoholistin presidentiksi. Viime vuosina työnantajajärjestöt ovat pitäneet politiikassa matalampaa profiilia.
SAK sen sijaan tykittää yhä täysillä. Ammattijärjestön poliittinen rooli on näissä vaaleissa jopa entisestään korostunut.
SAK julkisti oman 10-kohtaisen vaaliohjelmansa. Lisäksi se käy puolentoista miljoonan markan markkinointikampanjalla äänestyspassiivisuuden kimppuun.
Julkinen salaisuus myös on, että SAK valjastaa lähes koko toimitsijakaartinsa ja luottamushenkilöverkostonsa vaalikentille. Vasemmistopuolueet saavat SAK:lta monenlaista aineellista ja henkistä tukea, vaikka tuon tuen yksityiskohdista ei paljon julkisuuteen huudellakaan.
SAK:n ja STTK:n korostuneesta poliittisesta aktiivisuudesta saadaan syyttää Esko Ahon johtamaa Suomen keskustaa, jonka kaavailema työreformi herättää yhä ay-kentällä kauhua ja hammasten kiristelyä.
Kun kepu pyrkii sorkkimaan työmarkkinapolitiikkaa, ay-järjestöt tekevät vastaiskun ryntäämällä politiikan kentälle entistä voimallisemmin.
Kun keskusta pyrkii työehtosopimusten yleissitovuutta heikentämään, SAK yrittää sitä pikemminkin vahvistaa, toisin sanoen koskemaan myös niitä aloja, joissa kattavin työehtosopimus ei yllä edes 50 prosentin tasoon. Ristiriita on melkoinen.
Ay-järjestöillä on näihin vaaleihin tietysti paljon muitakin tavoitteita, ennen muuta veropoliittisia sellaisia. Sekä SAK että STTK ovat sitä mieltä, että palkkatulojen verotusta on laskettava ja pääomaveroa nostettava.
Pääoma- ja osinkoverokeskustelu on saanut merkitykseensä nähden kohtuuttomat mittasuhteet, mutta ei voi olla kiveen kirjoitettu, että meillä pääomaverotus on pidettävä Euroopan alhaisimmalla tasolla, mutta palkkatulojen verotus lähes maailman korkeimmalla tasolla.
Kun sanotaan, ettei puolueiden politiikassa ole enää lainkaan eroja, minä nielaisen väitteen vasta sitten, kun esimerkiksi Sauli Niinistö vaatii pienituloisille suurempia verohelpotuksia kuin suurituloisille.
Toistaiseksi Sauli on kantanut huolta lähinnä vain suurituloisista, mistä kielii myös hänen viimeisin ehdotuksensa siirtää osa palkankorotuksista pääomasijoituksiksi. Työmarkkinajärjestöt onneksi tyrmäsivät hankkeen heti.
SAK ja STTK pyrkivät vaalimaan ennen kaikkea työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen välistä, viime vuosina vallinnutta hyvää yhteistyötä.
Paavo Lipposen hallituksen aikana yhteistyön tulokset ovatkin olleet esimerkillisen hyviä. Maan talous ja työllisyys on saatu vakaalle kasvu-uralle.
Silti ei voida pitää toivottavana kehitystä, jossa työmarkkinajärjestöt hilluvat ikään kuin puolueina puolueiden joukossa.
Yhtä lailla länsimaisen parlamentarismin kannalta epänormaali ilmiö on ns. virkamiespuolue, jota johtaa valtiosihteeri Raimo Sailas. Hän katsoo oikeudekseen ja jopa velvollisuudekseen pudotella toistuvasti miljardiluokan leikkauslistoja, valtiontalouden säästövaatimuksia.
Kun poliitikot ovat Sailaksen mielestä lökäpöksyjä, hänen on sanottava ruma sana niin kuin se on. Sailaksen vaatimuksissa on usein ituakin, mutta miksi hän ei ryhdy suoraan poliitikoksi, jolloin hän kantaisi teoistaan edes jonkinlaisen poliittisen vastuun.
P.S. "Jokaisella on oikeus omaan moraaliseen arvioonsa, minä olen oman arviointini tehnyt," sanoo Sirkka Hämäläinen eläkejärjestelyistään.
Tämäkin esimerkki, samoin kuin yritysjohtajien optiosaalistukset tai vaikkapa lennonjohtajien palkkavaatimukset osoittavat ihmisen oman moraalin rajattoman venyvyyden. Vain yhteiskunta voi asettaa sille sulkuja - jos se niin haluaa.
Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.
