Miten ihmisoikeudet
toteutuvat Suomessa
Johtuisiko hallituksemme huonosta omastatunnosta, kun sen piti antaa selonteko ihmisoikeuksista. Se kuitenkin on pääosin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja siinä ei sanallakaan viitata siihen, miten oikeudet toteutuvat Suomessa. Niin toteutuvatko ne, voidaan kysyä?
Jos ajatellaan ylisuuria optioita, edelleen vaan kohtuullisesti verotettuja pääomatuloja ja myyntivoittojakin, niin näistä osallisilla kyllä. Entä sitten laajat kansanosat, jotka yhä enemmän joutuvat asunnottomiksi, sosiaaliturvattomiksi ja vaille terveydenhoitoa?
Entä ne joiden ainoa ihmisoikeus on lähteä etsimään leipäjonoista, joiden pystyttämiseen hallitus ei ole pannut tikkua ristiin, itselleen ruokaa? Toteutuuko silloin ihmisoikeus maassa, joka kansantulollaan keikkuu OECD-maiden kärjessä. Maassa, jossa toistuvasti mm. pääministeri korostaa asioiden menevän hyvin. Maalla on kilpailukykyä vaikka muille jakaa, korot ovat alhaalla ja työttömyys laskussa.
Mitä hyödyttää leipäjonoissa seisovia, hoitopaikkaa odottavia vanhuksia, tai kaduilla kasseineen harhailevia ja yöpymispaikkaa etsiviä maan hyvät tunnusluvut? Voiko hallitus hyvin mielin antaa ihmisoikeuksista selonteon, välittämättä tuon taivaallista oman takapihan tapahtumista, miten ihmiset näitä oikeuksia maassa saavat?
Jos me olemme ihmisoikeuksien toteutumisesta maailmalla huolissamme, niin ensin tulisi huolehtia, että ne täällä toteutuisivat. Varoja ei puutu, jos ne vaan halutaan kohdentaa näitä oikeuksia toteuttamaan.
Rauno Jokiniemi