Naapuritalot otettava huomioon
Viime viikkoina on Turussa keskusteltu uudesta rakennushankkeesta, jonka takana on Finnkinon omistama Rautakirja. Kyseessä on Multiplex-elokuvakeskuksen rakennushanke vanhojen, arvokkaiden suojelukohteiden keskelle.
Puupaalujen varaan, savimaahan, on naapuritonteilla aikoinaan rakennettu entinen Cygnaeuksen koulu, "Katiskan" talo Kristiinankadulla ja Linnankadun sivustan talot. Ja ennen kaikkea kauppahalli, jonka perustukset ovat eniten vaarassa sortua, jos aivan seinustalta kaivetaan tuhansia kuutioita savea pois maanalaisen parkkihallin vuoksi.
Nyt jo muutenkin ollaan erittäin huolestuneita koko keskustan vanhojen rakennusten perustuksien kestävyydestä, kun pohjavesi laskee ja viemäreistä vuotaa tilalle jätevettä, joka entisestään nopeuttaa puupaalutusten lahoamista.
Ei meidän pitäisi suinkaan edesauttaa tätä tuhoa, vaan päinvastoin esimerkiksi kaavoitusta laadittaessa olisi otettava selvää, miten esimerkiksi Multiplex-elokuvateatterihanke vaikuttaa ympäröivien rakennusten säilymiseen ehjinä ja miten se sopii maisemallisesti herkkään ympäristöön.
Minun mielestäni ensinnäkin savimaan kaivaminen yli satavuotiaan kauppahallin seinustalta monen metrin syvyydeltä on valtava riski tukirakennelmista huolimatta.
Toiseksi Kauppahallin ja Multiplexin väliin olisi jäätävä riittävästi tilaa kauppahallin arvokkuuden säilyttämiseksi.
Kolmanneksi mahdollinen Multiplex-elokuvakeskus sijaitsisi vain vajaan korttelin matkan etäisyydellä kauppatorilta, josta on hyvät linja-autoyhteydet yli kuntarajojen juuri nuorisolle, joka enimmäkseen käyttää elokuvateattereita. Joten parkkihallia ei tarvitse ainakaan rakentaa elokuviin menevien tarpeisiin. Sitä paitsi Eskelin vajaakäyttöinen parkkihalli olisi vain puolentoista korttelin etäisyydellä Multiplexistä.
Neljänneksi Finnkino omistaa Turussa jo nyt riittävästi elokuvateattereita, joten riittääkö katsojia tarpeeksi koko korttelin pituiselle salien ketjulle. Ensi-iltasali Multiplex-pallossa ja pari pienempää salia luulisi kyllä riittävän.
Ja viimeinen kysymys: Hallitsisiko suuri ensi-iltasalin sisältävä Multiplex-peilipallo liikaa ympäristöään. Ja sitten vielä ne räikeät valoshowt?
Simo Laaksonen