Lukijoilta

Oikeudenmukaisuutta
asioihin

Te, jotka syytätte suomalaisia rasisteiksi, katsokaa asioiden kääntöpuolta.

Suomen kansa on hyvin suvaitsevaa ja auttavaista. Kuinka paljon onkaan autettu esim. Karjalaa, Venäjää jne. yksityisesti sekä valtion taholta. Entä ne kaikki humanitääriset keräykset, joita kaiken aikaa on vireillä.

Mutta tuhansien ihmisten joukolle, joita vuosittain tänne otetaan elämään sosiaaliturvan varaan, lankeavat kaikki etuudet ilman, että he olisivat koskaan tehneet tai tulisivat koskaan tekemäänkään mitään asian hyväksi. Miltä tuntuu heistä, jotka pienen toimeentulotuen ja avustusjonossa saamansa kauraryyni- ja leipäpakettinsa kanssa sinnittelevät päivästä toiseen.

Yhteiskunnallisista asioista ja leikkauksista päättäviltä ei puutu mitään, ei ainakaan aineellista hyvinvointia. He elävät omissa norsunluutorneissaan suojattua rikasta elämää, ainakin aineellisesti.

Kuka suojelee pientä suomalaista ihmistä poliittista rasismia ja eriarvoisuutta vastaan?

Birgit Ranta