Lukijoilta

Valtionvelan maksajia liian vähän

Suomesta on tullut kallis maa muillekin kuin Mika Häkkiselle, kritisoi kirjoittaja.
Suomesta on tullut kallis maa muillekin kuin Mika Häkkiselle, kritisoi kirjoittaja.

Suomi on liian kallis maa monille, ei ainoastaan Mika Häkkiselle. Monet on lähteneet ja vielä useammat harkitsevat vakavasti pois muuttoa. Aloitekykyiset ja työtätekevät imetään kuiviin, työn kannattavuus on kyseenalaista.

Suomalaisia tuotteita valmistetaan muualla, näin myös varat virtaavat muualle. Työ virtaa sinne, missä se on edullista teettää, varat sinne, missä ne on edullista pitää, ihmiset sinne, missä palkasta jää itsellekin iloa ja työn tekeminen on mielekästä. Mitä silloin jää Suomeen?

Koulutetut valittavat, jos yhteiskunta ei maksa opintolainoja ja parempaa toimeentulotukea. Elämäntapatyöttömyyttä pidetään yllä sosiaalituella, mikä on kaikki luukut kierrettäessä taloudellisempaa kuin työn tekeminen. Suomi on sosialisoitu ja tasapäistetty, työtä karttavana elää paremmin kuin töitä tehden.

Toimittajien tehtävä on kirjoittaa todellisuuksia kansan tietoon. Ei demokraattisessa Suomessa presidentti voi salata kulujaan, koska kulut maksaa kansa.

Kuinka monen pienyrityksen verot tarvitaan presidentin menoihin, tai kuinka monen keskipalkkaisen verot. Entä millainen kate on näistä presidentin matkoista jäänyt konkreettisesti markoissa mittattuna. Menot ja saavutetut voitot näkyviin. On suomalaisten aliarvioimista presidentiltä väittää, että emme ole kiinnostuneita hänen aiheuttamistaan kuluista valtiolle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittaa tulisi myös siitä kuinka päättäjät paapovat Suomen hengiltä pitääkseen äänet. Vuonna 1997 koko kansantuotteesta 56 prosenttia meni julkiselle sektorille. Eikö nyt olisi aika herätä leikkaamaan höyläämisen sijasta. Sosiaaliset tuet kaikilla sektoreilla minimiin, samoin julkisen sektorin palveluksessa olevat, jotta suomalaisten voimat tulisivat taas hyötykäyttöön.

Toimeentulotuki käsittämään ainoastaan välttämättömän ruoan ja vaatimattoman asumisen, ylellisyydet pois niiltä, joille työ ei maistu. Tällä saataisiin hyvinkin nopeasti Suomen työttömyys kitkettyä miltei kokonaan. Emme voi velkarahalla pitää yllä näin kallista sosialisoimista. Nousukaudella, nykyisten kansanedustajien ja presidentin vallassa ollessa, velkamme on vain kasvanut.

Jokaisella suomalaisella on valtionvelkaa 80000mk+korot. Harvassa ovat kuitenkin ne, jotka sitä maksavat.

Hyvinvointiyhteiskunta on
luonut rajun pahoinvoinnin