Lukijoilta

Kaikki mukaan
kasvatustalkoisiin

Riittää jo vanhempien syyllistäminen lasten pahanolon tunteesta ja kyvyttömyydestä selvitä nyky-yhteiskunnassa. Taloyhtiöt muuttavat järjestyssääntöjään lapsivihamieliseen suuntaan, vaikka naapurusten kesken tai lasten kanssa ei ole edes yritetty keskustella ongelmatilanteesta.

Milloin sinä olet naapurina jutellut samassa rapussa asuvan lapsen kanssa, setänä tai tätinä retkeillyt sisaresi lapsen kanssa tai ottanut jääkiekko-otteluun mukaan poikasi ystävän? Oletko sinä isoäiti tai isoisä, joka toteaa kasvattaneensa oman lapsensa yksin. Tulkoon nyt tytär samalla lailla toimeen omillaan.

Meistä jokainen voi ottaa aktiivisesti osaa mahdollisimman monen lapsen ja nuoren elämään ja antaa heille parhaat mahdolliset eväät aikuisuuteen. Lapsen on paljon turvallisempi elää tuttujen ja tunnettujen ihmisten keskellä kuin pelkästään riippuvaisena ydinperheeseen kuuluvasta yhdestä tai kahdesta aikuisesta.
Yksilön vastuu