Lukijoilta

Hoidettavat tarvitsevat hoitajia

Olemme saaneet olla ylpeitä suomalaisen hoidon tasosta, mutta nyt näyttää se aika olevan ohi. On lomautuksia, lomarahojen leikkauksia, täyttämättä jätettyjä virkoja, virkojen lakkauttamisia, sijaiskieltoa jne. Tällä menolla taso ei voi millään säilyä. Yksi asia on muuttumaton - yhä lisääntyvä hoidon tarve.

Kotona sinnitellään mahdollisimman pitkään, mikä taas tekee sen, että laitoksiin tullaan entistä huonokuntoisempina.

Oma sarkansa on kehitysvammaisten hoito. Laitoksissa on raskain joukko. Sieltä yli missä aita on matalin, ajatteli ainakin Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän valtuusto siunatessaan usean työsuhteen lakkauttamisen vastoin asiantuntijoiden eli hoitopuolen esittämää näkemystä.

Tähän on tultu, kun luottamustehtäviin valitaan poliittisin perustein. Kyllä urakoitsija osaa talon rakentaa, maanviljelijä maatansa viljellä, kampaaja vääntää permanenttia jne., mutta kehitysvammaisten hoidosta ei löydy tiedon jyvää. Piiloudutaan rahapulan taakse, rahapulan, joka ei enää nimeksikään ole todellinen. Kunnilla on rahaa, kunhan se vaan opitaan jakamaan oikein.

Ehdotankin, että huoltopiirin johtajan virka lakkautetaan, ja hänelle kuuluneet työt jaetaan jo olevien viranhaltijoiden kesken. Säästyneellä summalla saadaan palkattua ainakin 1,5 hoitajaa.

Kokouspalkkiojärjestelmästä tulisi luopua kokonaan. Taas tulisi sievoinen summa käytettäväksi hoitopuolen hyväksi.

Valtuustoon ehdolla olevat lunastaisivat paikkansa vasta työskenneltyään 1-2 päivää osastoilla. Näin he oppisivat tietämään asioista, joista myöhemmin tulevat päättämään.

Ehkä jo huomenna koskettaa sinun perhettäsi kehitysvammaisen syntymä tai terveen vammautuminen. Arvoisa päättäjä, mietihän sitä!

Arvon mekin ansaitsemme