Pääkirjoitus 25.10.1998:
Syyttäjälaitoksella harmillista
hapuilua Sundqvist-jutussa
Suomen syyttäjälaitos on kokenut parin vuoden kuluessa perusteellisen rakennemuutoksen. Kihlakuntauudistus, uusi rikosprosessi ja valtakunnansyyttäjän viraston perustaminen ovat mullistaneet sekä syytetoimen käytäntöjä että sisältöjä.
Muutoksiin sopeutuminen ei ole sujunut kitkoitta. Erityisen takkuinen on ollut valtakunnansyyttäjän viraston alkutaival.
Tuoreessa muistissa on kohua herättänyt Nostokonepalvelun oikeusjuttu. Valtakunnansyyttäjä määräsi toimeenpantavaksi uuden syyteharkinnan sen jälkeen, kun jutussa syyttämättä jättämispäätöksen tehnyt Turun kihlakunnansyyttäjä Tommi Teuri oli vihjaillut ylemmän organisaation painostuksesta.
Tapaus nosti syyttäjälaitoksen sisäiset jännitteet kiusallisesti näkösälle. Valtakunnallisella ja paikallisella tasolla näytti olevan aivan erilaiset käsitykset syyteharkinnan linjoista. Sotkun selvittäminen jäi lopulta eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka lukuisten kantelujen saattelemana otti tutkittavakseen syyttäjäviranomaisten menettelyn laillisuuden.
Entisen STS-pankin pääjohtajan Ulf Sundqvistin kohdalla näyttää toistuvan tuttu historia. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on määrännyt uuden syyteharkinnan Sundqvistin mahdollisesta velallisen epärehellisyydestä Arsenal-Sillan vahingonkorvausjutussa. Tällä kertaa valtionsyyttäjä Jukka Rappe joutui toteamaan, ettei hänen harkintansa riittänyt.
Jos Teuri-kohussa vaikuttivat syyttäjälaitoksen sisäiset syyt, nyt taustalla on koko joukko pikemminkin ulkoisia tekijöitä.
Ilmoittaessaan syyteharkinnan uusimisesta Kuusimäki viittasi eräiden kansanedustajien tekemiin selvityspyyntöihin ja asian saamaan julkisuuteen. Jälkimmäisellä Kuusimäki tarkoittanee kriittisiä puheenvuoroja, joita muun muassa oikeusoppineet professori Pekka Viljanen ja professori Erkki Aurejärvi ovat esittäneet.
Kuusimäellä on valtakunnansyyttäjänä tietysti oikeus ja jopa velvollisuus ottaa alaistensa jutut tarpeen vaatiessa uuteen käsittelyyn. Olennaisen tärkeä kysymys kuuluu kuitenkin aina: millä perusteella?
Sundqvistin jutussa uusi syyteharkinta tehdään tiettävästi täysin entisen tutkinta-aineiston pohjalta. Siksi menettelyä ei voida perustella ainakaan sillä, että harkinnan edellytykset olisivat näytön osalta olennaisesti muuttuneet.
Kovin liukkaalle jäälle syyttäjäviranomaiset joutuvat, jos he päästävät ulkoisten vaikuttumien ohjaamaan liiaksi itseään. Asiantuntijoiden kuuleminen ei varmaan ole pahasta, mutta se on viisaampaa tehdä ennen omia ratkaisuja, eikä vasta niiden jälkeen.
Jos syytteitä ruvetaan harkitsemaan uusiksi aina sen mukaan, mitä oikeusoppineet professorit kulloinkin lausuvat, ollaan tuota pikaa umpikujassa. Oikeusvaltiossa viranomaisten toiminta on oltava johdonmukaista ja heidän ratkaisunsa niin perin pohjin mietittyjä, ettei edes julkisuuden saati politikoinnin paine niitä horjuta.
Syyttäjälaitoksen hapuilu juuri Sundqvistin tapauksessa on erityisen harmillista. Ei vähiten siksi, että kyse on tavallista kiistanalaisemmasta julkisuuden henkilöstä ja oikeusjutusta, johon liittyy poikkeuksellisen vahva yhteiskunnallinen, poliittinen ja moraalinen lataus.
Päädytäänpä uudessa syyteharkinnassa millaiseen tulokseen tahansa, instituution uskottavuus on kärsinyt pahan kolauksen.
