Meitä huijattiin
Vielä tämän vuoden maaliskuun lopulla, Nokia Indusdrial Electronics Oy:n toimitusjohtaja Hannu Suominen totesi, että Nokian Meksikon monitorituotanto ei vaikuta meidän elämäämme täällä Salossa mitään. "Nokian Meksikon tuotanto ei puraise Saloa", totesi Hannu Suominen Salon Seudun Sanomissa 1.4.1998.
Tästä 6 kuukautta ja neljä päivää myöhemmin, eli 5.10.1998 yhtiö ilmoitti, että Salon tuotanto lopetetaan kahden vuoden sisällä.
Meitä ei purtu, vaan meidät nielaistiin kokonaan. Me yli 1200 työntekijää koemme, että meitä on todella ikävästi huijattu. Johto ilmoitti meille tämän vuoden keväällä, että Meksikon ja Unkarin tehtaat tukevat toimintaamme.
Vaikka suuri osa työntekijöistä pääsee töihin matkapuhelintehtaalle, tuskin kukaan heistä enää tuntee Nokian johdon tukevan siirtyvää joukkoa.
On hämmästyttävää, että Nokian johtokaan ei tiedä tulevista tapahtumista, sillä jos tiesi pidän kyseisiä tiedonantoja suoranaisena valheena, koska lausuntojen välillä on vain reilu puoli vuotta ja tämänhetkisten tietojen ja julkilausumien varjolla voidaan ymmärtää, että puhelintuotanto on jo keväällä 1998 ottanut laajennuksissaan huomioon monitoritehtaalta vapautuvan henkilökunnan.
Onnellista nykytapahtumissa on se, että useille tehtaan työntekijöille on tarjolla työtä puhelintuotannossa. Mutta entä mitä tapahtuu niille, jotka eivät kykene terveydentilan tai elämäntilanteensa vuoksi työskentelemään puhelintuotannossa vaadittavalla työaikamuodolla?
Osakekantaisen liiketoiminnan periaate on tietenkin tuottaa voittoa. Kuitenkin pettymys on suuri ja hätä melkoinen, eikä lupauksiin uskota, koska valheet ovat olleet ilmiselviä. Useat ovat antaneet kymmenien vuosien työpanoksensa ja ovat valmiita jatkamaan työskentelyään Nokian palveluksessa. Toivon vilpittömästi, että Nokian johto ei unohda käsittelevänsä ihmisiä tulevissa päätöksissään.
Esa Koskela, työsuojeluvaltuutettu
Nokia Display Products Oy