Koulut alkamaan vasta yhdeksältä
Näin äskettäin televisiossa videopätkän suomalaisesta ala-asteen opinahjosta, jossa koulupäivä alkoi säännöllisesti vasta aamuyhdeksältä. Minusta se olisi hyvä idea toteuttaa maanlaajuisestikin, koska koulun alkaminen aikaisintaan aamuyhdeksältä, omasta puolestani viimeistään kymmeneltä, tekisi sen, että myös opettajat saisivat rauhassa hoitaa aamuaskareensa.
Samassa koulussa toteutettiin myös toinen hyvältä tuntuva idea, yhden tunnin mittainen lepotunti, jonka kukin sai viettää omalla tavallaan koulun tiloissa. Näitä ideoita kannatan lämpimästi.
Vielä tahtoisin esittää mielipiteeni siitä, että peruskoulun ala-aste olisi 4-vuotinen yhden ja saman luokanopettajan opettama "lastenkoulu", jota lapset kävisivät 7-10-vuotiaina (vrt. entinen kansakoulu). Sen jälkeen seuraisi 5-vuotinen peruskoulun yläaste, jossa opettaisivat vain ja ainoastaan aineenopettajat. Minusta luokanopettajan työtaakka on nyt aivan liian suuri, koska hänen on oltava erittäin monipuolinen kyky, joka hallitsee kymmenkunta oppiainetta liikunnasta matematiikkaan ja musiikkiin.
Opettajankoulutus on mielestäni ollut hyvätasoista, mutta kuitenkin paikoitellen liian pinnallista. Omalta osaltani jäin opintoihini kaipaamaan ainakin kahta asiaa: konkreettista ohjausta siitä, miten opetetaan lapsi lukemaan äidinkieltään sekä liikunnan osalta yksinkertaisesti pallopelien sääntöjen tarkkaa oppimista. Tiivistettynä toteaisin, että saamastani koulutuksesta jäi käteen liian vähän liian paljosta!
Naisopettaja