Lukijoilta

Rajajoki ei ole liian lähellä Pietaria

Toimittaja Hannu Pitkänen kuvaili elävästi ja lämmöllä matkaansa Karjalan kannaksen maisemiin (TS 6.9.). Tekstinsä lopussa hän pohti vuorineuvos Yrjö Pessin laskelmia Karjalan palautuksen kustannuksista tavalla, joka herätti muutamia ajatuksia.

Se mitä Karjalan palautus maksaisi meille suomalaisille on pitkälti uskon asia itse kullekin. Kaikki siitä tehdyt laskelmat perustuvat erilaisiin olettamuksiin, joiden oikeellisuus on nähtävissä vasta palautuksen yhteydessä - jos vielä silloinkaan. On ihan inhimillistä, että Karjalan palautusta vastustavat henkilöt näkevät nämä kustannukset paljon suurempina rasituksina kuin siihen myönteisesti suhtautuvat kansalaiset. Hannu Pitkäsen lievästi kriittinen arvio edusti hyvin tasapuolista keskilinjaa ja siihen on helppo yhtyä.

Vielä vuosi sitten olin samaa mieltä kuin Hannu Pitkänen siitä, että Tarton rauhan aikaisten rajojen palauttaminen saattaisi olla sotilaallinen uhka Pietarille. Asia vaivasi niin, että soitin vuoden alussa arvovaltaiselle tutkijalle, joka totesi yksikantaan, että kun puolustuslaitos saa käyttöönsä kuljetushelikopterit, niin Pietarin turvallisuuden kannalta on yhdentekevää, onko uusi raja Rajajoella vaiko esimerkiksi Viipurissa.

Tämän tutkijan mielestä Viron ennen pitkää tapahtuva liittyminen Natoon tulee olemaan paljon suurempi päänsärky itänaapurille, kuin Tarton rauhan rajojen palautus Suomen ja Venäjän välille. Kaikki tämä tiedetään varmaan naapurissakin, mutta sen myöntäminen ei ole heidän kannaltaan viisasta, koska se osaltaan varmaan vauhdittaisi Karjalan palauttamisesta käytävää keskustelua.

Jouko Nisula
vapaa toimittaja