Alkuvuodesta 1948 Suomen muotitietoiset naiset joutuivat pulan keskellä vaikeuksiin, sillä suoraan Pariisista saapui Christian Diorin vuonna 1947 luoma New look, joka vaati hyvin runsaasti hamekangasta.
Meri Utrio pohdiskelee kirjassa "Suomi silloin kerran", että uusi muoti saattoi syntyä kankaankutojien ja pukusuunnittelijoiden yhteistyönä, sillä pian sodanjälkeisinä vuosina Ranskan kutomot toimivat jo täysteholla.
Uusi muoti venytti hameenhelman lähelle nilkkaa. Hame oli myös muutenkin kangasta nielevä ympäripyöreä "kello" tai kevyesti heilahteleva, ympäri laskostettu tai pliseerattu.
Turun Sanomissa mainosti syksyllä 1948 Tampereen Puku Oy, että "The new look" kuuluu myös turkiksiin. Yrityksellä olikin Aurakatu 5:ssä myytävänä pitkiä kani- ja lammasturkkeja kuten myös ulstereita ja kappoja.
Tuo syksy oli niin kuiva, että sähköä ryhdyttiin säännöstelemään. Ilmeisesti kuiva keli sai ennustajat povaamaan kovaa ja aikaista talvea. Tampereen Puvun ilmoituksessa syyskuun alussa muistutettiin, että "talvi tulee tänä vuonna jo lokakuussa. On siis ajoissa syytä varustautua pakkasta vastaan".
Suomen naiset joutuivat aluksi New lookin vuoksi paniikkiin, sillä muotitietoisuus oli heti sotavuosien jälkeen herännyt, mutta vaatepula oli vaikea ja säännöstely jatkui.
Nokkeluus voitti pian kovan onnen. Kun kangasta ei useinkaan saatu riittävästi uuteen hameeseen, keksittiin jatkaa vanhaa, joko vyötäröltä tai helmasta. Syntyi tietysti mitä eriskummallisimpia luomuksia, sillä jatkekangas oli harvoin samanlaista kuin vanhan puvun kangas. Joskus pidennys tehtiin plyysistä tai kanin turkista.
Helpotusta kangaspulaan saatiin vihdoin syksyllä 1948, jolloin Turun Sanomatkin kertoi monessa uutisessa, että puuvillaa on vihdoin riittävästi saatavissa Amerikasta avautuneen raaka-aineen tuonnin ansiosta.
Sitten 1950-luvulla leveä- ja pitkähelmainen muoti suorastaan kukki - olihan kangasta entistä monipuolisemmin valikoimin. Pikku midineteille riitti töitä yllin kyllin.
Sodan jälkeen naisten puvuissa olivat pitkään muotia leveät olkapäät - malli oli lainattu tietenkin sotilaspuvusta.
Naisten muotiin kuuluivat pian myös nailonit ja myöhemmin kreppisukat, nilkkaremmit, hattu ja valkoiset pitkät kesähansikkaat sekä muhvi talvisin.
Nylon-sukat olivat vielä 1948-1949 tuiki harvinaisia. Kun niitä sai, oli viisasta ostaa kerralla kaksi paria, sillä arvokkaita sukkia - ne olivat noin kaksi kertaa kalliimmat kuin villasukat - uhkasi ennen pitkää silmäpako, "tikapuut" vaikka niitä kuinka hellästi käsitteli. Varpaankynnet piti hoitaa sukkien vuoksi hyvin, ja jalkaan nämä sukat vedettiin usein pehmeät hansikkaat kädessä.
Hatut olivat tuohon aikaan - Kaari Utriota lainaten - "naurettavia hökötyksiä", jotka maksoivat hirveästi, mutta eivät lämmittäneet päätä. Juuri tällaista luomusta mainosti syksyllä 1948 Turun Sanomissa mm. Muoti-Kerttu Iso-Hämeenkatu 6:ssa.
Utrio on tehnyt myös sen havainnon, että ilman hattua ei saanut mennä mihinkään muodolliseen tilaisuuteen. Lisäksi, siellä missä miehet paljastivat päänsä, naiset peittivät sen hatulla.
Meri Utrio selittää myös sen, miksi kaupunkilaistäti - maalaispoikien mielestä - näytti niin ryhdikkäältä: tädillä oli rintaliivit ja alaliivit tai teräsvietereillä vahvistettu kokovartalokorsetti.
Entäpä muut kotkotukset. Aikakautta tutkinut Kaari Utrio kertoo, että kauneutta hoidettiin sodan jälkeen pitkään kotikonsteilla. Näitä olivat muna- ja hunajanaamiot, joilla rypyt hävisivät. Apua oli myös poskille asetetuista kurkunsiivuista tai murskatuista mansikoista.
Apteekista sai kauneudenhoitoon ostaa ruusuvettä, appelsiininkukkavettä ja valkosavea, joiden sekoitus kirkasti ihon.
Utrio muistuttaa, että tuohon aikaan kasvot "maalattiin". Meikkaus - saati ehostus - sanaa ei tunnettu. Maalaamiseen ja puuterointiinkin suhtauduttiin usein moittivasti. Monet tytöt ostivat ensimmäisen huulipuikkonsa ja puuterirasiansa äidiltä salaa.
Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.
