Pääkirjoitus: 19.8.1998
Kansankirkon arkkipiispan
valinta liian harvain vallassa
Uuden arkkipiispan valinnassa käydään tänään koekierros. Tarkoitus on punnita kandidaattien kannatusta ja seuloa esiin henkilöt, joilla on varsinaisessa vaalissa parhaat menestymisen mahdollisuudet.
Koevaali on käytössä nyt toista kertaa. Ensimmäisen kerran sitä kokeiltiin keväällä Turun arkkihiippakunnan toisen piispan viran täyttämisen yhteydessä. Menettely toi kirkollisen henkilövaalin valmisteluun uudenlaisia, voisi sanoa maallisia piirteitä. Sama tuntuu toistuvan arkkipiispan valinnassa.
Arkkipiispaksi voidaan valita kuka tahansa luterilainen kirkon pappi, joka katsotaan soveliaaksi tehtävään. Kelpoisuusehtojen väljyys, luterilaisen tradition pidättyvyys ja ehdokaslistojen puuttuminen saavat aikaan sen, ettei parhaan valikoituminen ole helposti kirkossa kuulutettu.
Joulukuussa eläkkeelle siirtyvän arkkipiispa John Vikströmin seuraajaa on etsitty kulissien takana kuumeisesti. Aktiivisimmin on tälläkin kertaa esiintynyt arkkihiippakunnan nuori papisto, joka kevään kirkolliskokouksessa järjesti arkkipiispaehdokkaista ensimmäisen listauksen.
Autuaan Hemmingin apupappien aloitteellisuus on herättänyt myös muut kirkolliset ryhmät toimiin omiensa puolesta. Lehtien yleisönosastot ovat viime aikoina tulvehtineet kirjoituksia, joissa äänioikeutetut kuuluttavat kannatustaan eri ehdokkaille.
Kampanjoinnin tarkoitus on tietysti keskustelun käyminen ja vaikuttaminen. Näin on syntynyt jopa tietty demokraattisuuden vaikutelma. Demokratiasta ei kuitenkaan ole kysymys. Vaikka kannattajat näyttävät vetoavan suureen yleisöön, todellinen valta on vain harvojen käsissä.
Luterilaisen kansankirkon tärkein virka ratkaistaan vaalissa, jossa äänioikeus on 950 papilla ja maallikolla. Käytännössä siitä päättävät arkkihiippakunnan valitsijat, joita on kaikkiaan 840. Muodollisesti viimeinen sana on tasavallan presidentillä. Hän nimittää arkkipiispan kolmesta eniten ääniä saavasta.
Pääkaupungin suunnalla harvainvaltaista vaalitapaa on arvosteltu lähinnä alueellisista syistä. Turun hegemonia kismittää valtakunnan naparooliin tottuneita helsinkiläisiä. Aiheelliseen kritiikkiin on myös yleispätevämpiä perusteita.
Arkkipiispa on muiden piispojen tavoin oman hiippakuntansa esipaimen, mutta myös ja enenevästi koko kirkon johtohahmo. Tätä kokonaiskirkollista roolia korostaa tuore virkajärjestely, jolla arkkihiippakuntaan perustettiin toinen piispan istuin.
Jos arkkipiispan halutaan olevan koko kansan piispa myös suhteessa kirkon rivijäseniin, virkaan valinta pitää järjestää nykyistä laveammalle pohjalle. Toivottavasti tänään alkava prosessi on juuri ja vain tässä mielessä ylimenokauden ratkaisu.
Mitä tulee esille nostettuihin ehdokkaisiin heidän joukostaan varmaan löytyy vaativan viran mitat täysipainoisesti täyttävä vaihtoehto. Vastuu valinnasta on annettu niille, joilta on lupa odottaa myös kykyä ja viisautta tehtävästä suoriutumiseen.
