Voitto kotiin
loppukirillä
Olen viime vuosina surulla katsellut suomalaisten juoksijoiden kalkkiviivoilla tapahtuvaa juoksun häviämistä.
Harjoittelu on ollut ankaraa ja pitkäjänteistä. Tavoitteet ovat korkealla ja voitontahtoakin uhotaan. Kilpailussa ratakierrosten jälkeen tullaan kalkkiviivoille vielä hyvissä johtoasemissa ja hyvän olon tunnelmissa, mutta sitten kaikki romahtaa. Mistä se naapuri siihen tuli, kun äsken vielä johdin? Kakkosena tai kolmosena on turha enää haikailla voitosta. Se kamppailu käytiin jo. Seuraavassa kisassa on tietysti taas uusi mahdollisuus...
Äskeiseen tapahtumaan oli syynä se, että heivattiin vauhti juuri ennen maaliviivaa. Silloin pitää ottaa itsestään kaikki irti ja lisättävä vauhtia sekä heittäydyttävä, niin kuin ennen taisteltiin.
Viimeiset viisi askelta ennen maaliviivaa ja yksi sen jälkeen on otettava kaikkensa puristaen. Sillä asenteella ja tahdolla on mahdollista voittaa entistä useampi ulkomainen kanssakilpailija ja parantaa kotimaisia kärkituloksia. Edessä on useita kisoja, joissa on mahdollista voittaa todellisella loppukiri-asenteella. Valmentajien on syytä myös painottaa asiaa. Juostaan loppuun asti aina.
Eihän tuo kalkkiviivalopahdus ole ainoastaan suomalaisten vika, mutta omien lopahdukset koskettavat eniten. Pariisin GB-kisoissakin nähtiin samaa vikaa. Näin monen huippujuoksijan kohdalla, mutta miksi. Otetaan suomalaiset voitto kotiin loppukirillä!
Matias Loucoin