Tämä kirjoitus on tehty vilpittömällä mielellä, rivien välit eivät sisällä mitään kannanottoa mihinkään suuntaan. Siinä mielessä tämä on poikkeava kirjoitus, kun aiheena on uuden arkkipiispan valinta.
Nyt on puhuttu vain välivaiheen arkkipiispan valitsemisesta. Kovin kannustavaa se ei ole tulevan arkkipiispan kannalta. Toki John Vikströmin saappaat ovat suuret, mutta seuraajalta on odotettava muutakin kuin vain siirtymistä uudelle vuosituhannelle.
Lähes tuhat valitsijaa on vaikean tehtävän edessä: kuka hoitaa parhaiten arkkipiispan virkaa, hallintoa, ulkosuhteita ja vielä pitäisi olla jotain sanottavaakin. Palkitsemisesta ei ole nyt kysymys. Ihan kokonaan ei saa unohtaa sitäkään, että arkkipiispalla on hoidettavanaan myös Turku ja sen naapurirovastikunnat, yhteensä kolmatta sataatuhatta seurakuntalaista.
Arkkipiispan vaali on taas muistutus Turun ja Helsingin välisestä jännitteestä. Olisihan se Eero Huovinenkin suostunut arkkipiispaksi, jos istuin olisi Helsingissä. Sitä en tiedä pitävätkö huhut paikkansa, mutta sellainen puhe ei ainakaan ole reilua Huovista kohtaan.
Helsingin suunnalla on vahva usko siihen, että asiat ratkaistaan keskittämällä. Muun Suomen jättäminen sivustaseuraajaksi ei olisi kirkolle eduksi. Vahvat vaikutustahot Helsingin ulkopuolella on voimavara, ei asioiden hankaloittaja.
Joka tapauksessa jo nyt Helsingin piispan rooli on korostunut ja korostuu Huovisen myötä edelleen. Tämä on johtanut siihen, että piispat saavat olla keskenään erimielisiä, mutta Turku-Helsinki -akselin on oltava kunnossa.
Helsinkiläisiä tietysti harmittaa, etteivät he pääse mukaan valitsemaan arkkipiispaa, jos nyt ei lasketa heidän viittä tuomiokapitulin ja 20 kirkolliskokousedustajan ääntään.
Tähän kohtaan osui rovasti Osmo Setälän mielenkiintoinen heitto (TS 1.8.) siitä, että piispat valitsisivat keskuudestaan arkkipiispan, kuten katolinen kirkko paavin. Vertaus nyt on kaukaa haettu eikä tällainen harvain valta istu suomalaiseen demokraattiseen perinteeseen - kansan kirkkoon, joka tunnustaa seurakuntien ja maallikoiden oikeudet.
Piispat kuitenkin tuntisivat toisensa. Arkkipiispaa ei pidä lähteä valitsemaan kuin osuuskaupan hallintoneuvostoa. Tässäkin vaalissa maallikot seuraavat kiltisti pappeja - mitä pienempi seurakunta, sen varmemmin.
Arkkihiippakunnan tuomiokapituli saa nyt kokonaan uudet kasvot: hiippakuntapiispaksi valittiin Ilkka Kantola ja toiminnallisen puolen pääsihteeriksi Kaarlo Kalliala.
Nyt tuskin haetaan kolmatta miestä tiimiin, siihen arkkipiispan aika ei riitä, mutta varmaan sellaista arkkipiispaa, että koko kolmikolla on tekemisen fiilis. Arkkihiippakunta toimii jatkossakin kokonaisuutena ja siinä työssä Kantolan rooli on erinomaisen keskeinen.
Koevaaliin on tänään aikaa tasan kaksi viikkoa ja ilmeisesti ollaan vihdoin aktivoiduttu loppusuoralle, ainakin joitakin lentolehtisiä on liikkeellä. TS on pyytänyt vielä kaikilta kesän kynnyksellä haastatelluilta kokelailta omat kirjoitukset.
Sarjan aloittaa mielipidesivulla tänään kuitenkin vielä yksi uusi nimi, kirkkoherra Samuel Salmi, jonka nostivat esiin hänen oman seurakuntansa työntekijät Turun Katariinasta.
Kirjoittaja on Turun Sanomien aluetoiminnasta vastaava toimituspäällikkö.
