Lapset - rikkaus vai riesa
On kirjoitettu paljon koululaisten iltapäivähoidosta, sekä puolesta että vastaan, korkeasti koulutetun päiväkotihenkilökunnan tarpeellisuudesta ja tarpeettomuudesta ja nuorison yhä yleistyvästä ryyppäämisestä ja huumeidenkäytöstä.
Erään kirjoittajan mielestä ennen vanhaan lapset kasvoivat ihan hyvin ilman iltapäivähoitojakin. Entinen aika ei ole kuitenkaan samanlainen kuin nykyaika. Ennen äidit olivat usein päivän töissä mutta sentään illalla kotona. Nykyisin äidit ovat melkein aina päivän töissä ja usein illallakin poissa harrastusten tai uran luomisen takia tai kaveriensa kanssa rentoutumassa. Lapset ovat kotona tietokonepelien, videoiden ja mikroaaltouunin hoidossa tai kadulla kaveriensa kasvatettavana.
Kun lapsi huomaa, että hän on vanhempiensa arvojärjestyksessä jossain hännillä työn, harrastusten ja kaiken muun perässä, se ei voi olla vaikuttamatta kielteisesti hänen omanarvontuntoonsa. Ja se ilmenee pahana olona, jota yritetään turruttaa päihteillä.
Suomalainen yhteiskunta on hämmästyttävän lapsikielteinen. Suomalainen nainen ylpeilee tasa-arvollaan. Missään muussa länsimaisessa sivistysvaltiossa ei ole yhtä paljon naisia ansiotyössä.
Mutta onko tämä tasa-arvo, joka on "Euroopassa huippuluokkaa", kuten eräs sosiologi asian hiljattain televisiossa ilmaisi, pikemminkin miehisten arvojen omaksumista ja miesten apinoimista lasten, kodin ja elämän syvempien arvojen kustannuksella? Onko tässä suomalaisessa tasa-arvon tavoittelussa jo jotain sairasta, kun eräs tyttö televisiohaastattelussa sanoi syyksi nuorten tyttöjen runsaaseen ryyppäämiseen tasa-arvon poikien kanssa.
Eräs entisajan kotiäiti ihmetteli päiväkotihenkilökunnan yliopistokoulutuksen tarvetta, hän kun oli kasvattanut omat lapsensa vallan ilman koulutusta. Sanoisin sinulle, että olet antanut lapsillesi parasta, mitä he tarvitsevat: äidin rakkautta ja huolenpitoa. Sitä eivät mitkään älylliset virikkeet ja laitosten ohjattu toiminta korvaa. Mutta jos äiti on työssä, onhan hyvä, että on edes mahdollisimman hyvää henkilökuntaa ohjaamassa lasta.
Haluaisin rohkaista myös kaikkia teitä, jotka tunnette, ettei tässä yhteiskunnassa arvosteta työtä, jota teette lastenne hyväksi, eikä aikaa, jonka annatte lapsillenne. Minun mielestäni ja useimpien eurooppalaisten mielestä te teette erittäin arvokasta työtä omien lastenne ja koko yhteiskunnan hyväksi.
Onko miesten maailman kovien arvojen omaksuminen ja naisten pehmeämpien arvojen hylkääminen lopultakaan tavoittelemisen arvoista. Onko se naisena olemisen huipentumaa vai pikemminkin naisen perusolemuksen halveksimista ja miehen ihannoimista? Elämän suurin rikkaus ei ole rahassa ja statuksessa vaan siinä, että rakastaa ja tulee rakastetuksi. Ja lapsilta saa yhtä paljon kuin antaa.
Kahden koululaisen äiti
