Suomalaiset puhuvat tarpeeksi - ainakin kännyköillä
Suomi on matkapuhelimien luvattu maa. Kännykkäkulttuurin pioneerit ratsastavat vientikaupoillaan voitosta voittoon.
Työllisyysseikat huomioiden tämä on tietysti hienoa ainakin niin kauan, kun työpaikat pysyvät Suomessa. Voitot suhteutettuna työntekijää kohti ovat huomattavat.
Suomessa kännykät ovat jo vuosia kuuluneet katukuvaan ja ne ovat syrjäyttämässä perinteiset seinäpuhelimet. Monellako enää mahtaa olla puhelinta jossa numerot kierretään. Nykyään numerot näppäillään ja enimmäkseen kierretään pykäliä.
Asiallisesti sanoen kännykät ovat nykypäivän kiireisessä maailmassa pelkästään työtehtävien ja asiakassuhteiden hoitamisessa välttämättömiä. Myös takametsien siimeksessä asuvalle tai lomailevalle kuten merellä kulkevalle se on hyödyllinen sairauskohtauksen tai onnettomuuden sattuessa. Tietysti voi kysyä, miten kännykkäänsä käyttää jos on taju kankaalla?
Tarpeetonta
jorinaa
Kännykkäilmentymän lieveilmiöt saavat toiset täyteen kiukkuun toisten taas hymyillessä vaieten ja miettien, että lapsuus se on korvaamaton.
Linja-autolla kulkiessaan voi usein kokea seuraavanlaisen tapahtuman. Ensin alkaa auton uumenista kuulua nopeutettuna esimerkiksi Säkkijärven polkkaa tai muita sulosointuja, toisinaan jopa aitoa puhelimen pirinää.
Tämän seurauksena naiset alkavat tonkia käsilaukkujaan miesten puolestaan kopeloidessa povitaskuaan tai kännykkävyötään. Pian kuullaan jonkun korostetun kovalla äänellä vastanneen puhelimeensa muiden todetessa pettyneenä, ettei ääni kuulunutkaan omasta kännykästä.
Tämän jälkeen kuullaan vaikkapa seuraavanlainen puhelinkeskustelu: "Moi mä täällä, missäs sä oot? Linja-autossa, muuten nähdäänkö sen kuppilan ylä- vai alakerrassa? Kuule jos sä tuut ylhäälle ja mä oon just silloin alhaalla niin soitellaan, mut jos mä oon sillä välin veskissä ku sä tuut alas niin soitellaan taas, ett mennään sit yhes ylös moi!"
Toinen vähemmän huvittava seikka liittyy työpaikoilla käytäviin neuvotteluihin ja palavereihin, joissa kännykät pirisevät yhtenään porukan laukatessa ovet kolisten anteeksipyyntöjä mutisten puhelin kourassaan "rinnakkaisneuvotteluun". Välillä tuntuu ettei kokoustiloissa istu orpona muut kuin ne onnettomat, jotka eivät kännykkää omista.
Kaikenikäiset
käyttävät
Lapsetkaan eivät ole jääneet osattomiksi matkapuhelinten ihanuuksista. Nykypäivänä eivät perinteiset "viidakkorummut" enää kerro viestiään, vaan mainosten kautta kännykät ovat saaneet otteen pikkuväestäkin.
Vähän isommille lapsille on puolestaan näytön paikka se, että ilman kännykkäkoteloa ei ole asiaa kartsalle. Kaljapäissään sitten lainaillaan kännykkää toisilleen ja soitellaan kuka minnekin periaatteessa tietenkin mahdollisimman kauas, kunnes liittymä suljetaan maksamattomien puhelinlaskujen vuoksi.
Monille tutuksi tullut iskulause jossa todetaan, "että suomalaiset voisivat puhua enemmän" liittyy kieltämättä suomalaisiin. Isännän taapertaessa aamuyöllä ristiretkiltään, niin kyllä kotona puhetta riittää ainakin omiksi tarpeiksi.
Kuuluvuus riittää naapuriinkin ilman tukiasemia tai kännyköitä. Eli kännyköikää vähemmän ja ajatelkaa enemmän.
Pasi Heikkilä