Reijo Kosken kolumni:
Torielämää Suomen sateessa
En muista enää, mistä lehdestä luin hiljattain, että Mikkelin tori on Suomen paras tori. Varmaankin se oli mikkeliläisten omasta lehdestä. Tein kyllä itsekin vertailevaa tutkimusta Turun, Helsingin, Mikkelin, Savonlinnan, Kuopion ja Joensuun toreista. Ei noussut Mikkeli ykköseksi. Ei ainakaan tänä kesänä.
Tietenkin arvostus riippuu siitä, mitä torilta odottaa, mitä sieltä etsii ja mitä sitten löytää. Minä en etsinyt mitään erityistä, vain satunnaiselle matkailijalle avautuvaa yleisvaikutelmaa.
Helsingin kauppatori on tässä vertailussa lyömätön ykkönen, niin ikävää kuin se turkulaisena onkin tunnustaa.
Ehdottoman tasapuolisena ja erittäin arvostelukykyisenä toritarkkailijana voin kuitenkin sanoa, että Turun kauppatori selviytyi tällä kertaa niukasti aivan kärjen tuntumaan.
Tähän tulokseen pääseminen kuitenkin edellytti, että suljin silmäni niiltä anteeksiantamattomilta kiinteiltä pömpeleiltä, joita Turun kauppatorille on pystytetty myynninedistämisen nimissä
Lisäpisteitä Turun kauppatorille tulee siitä, ettei sitä kuitenkaan vielä ole pilattu yhtä perusteellisesti kuin Puutoria.
Helsingin tori on ainaisesta kaivamisestakin huolimatta maisemaltaan ylivertainen. Suomalaisen torin jotenkin kuuluu olla merellinen. Miksei järvikin kävisi, mutta eivät ainakaan kaikki savolaiskaupungit ole älynneet rakentaa torejaan veden äärelle. Jos eivät turkulaisetkaan, paitsi Varvintorin, joka taas omassa sarjassaan on loistava.
Turun kauppatorilla on kyllä puluja ihan liiaksi asti, mutta ne eivät ole sentään sellaisia häiriköitä kuin Mikkelin torin lokit, jotka terrorisoivat niin myyjiä kuin asiakkaitakin pahemmin kuin muilla toreilla.
Siellä varsinkin kala- ja kalakukkokauppiaiden on ollut pakko suojautua erilaisten verkkorakennelmien taakse. Asiakas saa ostoksensa ikään kuin verkontakaa vaivihkaa sujautettuna ja rahat kurkotetaan samaa tietä takaisin.
Kalakukko on hyvä keksintö. Ilmeisesti vahingossa tehty. Samoista aineksista tehty piirakka taas on huono keksintö. Siitä ei saa millään makunautintoa irti, mutta sitä järsiessä voi menettää hampaansa. Teko- tai omat. Roskiin meni suurin osa, vaikka lokit yrittivät viedä luunkovan piirakan käsistä.
Savonlinnan tori taas on yhtä lörtsyä koko aukea, vaikka maisema onkin vilpoisaa järvenrantaa laivoineen kaikkineen. Missään en ole nähnyt suhteellisesti yhtä paljon kaikenmaailman rihkamaa vihannesten ja lörtsyjen joukossa kuin juuri Savonlinnassa. Paitsi ehkä Carnabystreetillä Lontoossa silloin kun se oli voimissaan. Lörtsyjä siellä ei tosin ollut.
Vaikea uskoa, että rihkamatiskit olisi tarkoitettu palvelemaan fiiniä oopperayleisöä. Eivät ne ainakaan ole minun kaltaisia maankiertäjiä varten.
Kuopion tori ei ole häävi paikka. Sen yhteydessä sijaitsevasta pienestä kauppahallista saa hyvän kalakukon ja kallista muikunmätiä. Veljmies-patsas hallin kupeessa voi olla kuopiolaisille rakaskin rustaus, mutta vierasta se ei puhuttele. Ihmetyttää kyllä.
Joensuun torista en muista oikeastaan mitään. Ei vain jäänyt mieleen. Saattoi johtua siitä, että Pohjois-Karjalassa oli etupäässä yksi pitkä ja leveä tie ja sen varrella paljon puita. Isoja ja pieniä. Sitä paitsi Kolin mykistävä maisema painoi päälle ja jätti Joensuun torille kovin vähän tilaa muistikuvina.
Tai olisiko siellä sittenkin ollut myytävänä erilaisia tuohisia luomuksia. En muista.
Kaikessa koristeellisessa yksinkertaisuudessaan suomalaisen torielämän elementteihin kuuluvat valo ja värikkyys. Kun ei ole aurinkoa, ei ole paljon muutakaan. Sade ja tuuli ovat onnellisen torielämän peruselämysten pahimpia vihollisia. Niin Helsingissä, Turussa kuin Savossa ja Pohjois-Karjalassakin.
Kirjoittaja Reijo Koski on Turun Sanomien pääkirjoitustoimittaja.