Lukijoilta

Tangolaulu on aikuisten laji

Olin kuuntelemassa Raisiossa tangomarkkinoiden semifinaalia. Miksi kaikki parhaat naislaulajat karsiutuivat pois?

Hyväksyn sen, että tarvitaan uusia nuoria laulajia, mutta ei pitäisi käyttää tangoa välineenä nousta kuuluisuuteen. Tango ei ole nuoren laulua!

Tangolla pelleillään nyt toden teolla. Nyt näytettiin, ettei kilpailuun yli 30-vuotiaiden kannata edes tulla.

Minä haluan ensi vuonna nähdä ja kuulla alkuperäisen tangon tuskaa. Miksi minun keski-ikäisen naisen, avioeron, läheisen kuoleman ym. kokeneena pitäisi uskoa noita elämän aamussa ruusuilla tanssivien tyttösten valheita rakkauden ja eron tuskan tuntemisesta, sekä muusta syvällisyydestä, josta tangon sanat ja sävel kertoa tahtovat. Heille on etsittävä uusi laulukilpailu!

Nykyään tangolaulukilpailu on muka ainut keino päästä heti kehdosta muutaman laulutunnin jälkeen tähtitaivaalle.

Todelliset tähdet käyvät yleensä ensin kivisen tien. Näin tekee myös aito tangolaulaja. Silloin, kun suuret ponnistukset palkitaan, on elämän tähtihetki. Kaiken, minkä saa ilmaiseksi, myös helpommin menettää, eikä sitä loppujen lopuksi kukaan arvosta.

Surkeaa katsoa, kun kaikkien tangokuninkaallisten liitot kaatuvat. Se on sitä just, kun kaikki tapahtuu liian yhtäkkiä ja liian nuorella iällä.

Nuoria on kyllä mukava katsoa mutta lauluääni on tärkeä tangolaulajalla - sen kuuluu olla täynnä elämää.

On yleisössäkin vikaa kun he hyväksyvät ja uskovat kaiken, mitä annetaan. Todelliset laulajat ovat aivan jotain muuta kuin se mitä loppujen lopuksi tarjolle annetaan.

Ja te, hyvät laulajat, te, jotka tiedätte osaavanne laulaa. Nostakaa pää pystyyn!

Tangon taikaa