Turun kaupungin sosiaalilautakunnan runsaan viikon takainen päätös lakkauttaa 28 lastentarhanopettajan ja yksi päiväkodinjohtajan virka ja perustaa niiden tilalle lastenhoitajien työsopimussuhteita on seurauksiltaan kauaskantoinen. Korvattaessa lastentarhanopettajien virkoja lastenhoitajien työsopimussuhteilla lasketaan päivähoitoalan koulutustasoa roimasti.
On vaikeata yrittää osoittaa kahdesta toisilleen vastakkain joutuneesta koulutusammatista yhtä paremmaksi tallomatta samalla toista alas, mutta aiomme yrittää sitä joka tapauksessa.
Nykyisin lastentarhanopettajat saavat akateemisen kolmevuotisen varhaiskasvatuksen koulutuksen ja ovat siten osa muuta opettajakuntaa. Sen sijaan lastenhoitajan vakansseja täytettäessä tulevat kyseeseen monet tutkinnot (mm. lähihoitajat), joihin ei sisälly paljoakaan varhaiskasvatuksen osaamista, vaikka niillä muutoin olisi olemassaoloonsa hyväkin yhteiskunnallinen peruste.
Paras pienten lasten oppimisen resurssi on opettaja itse. Toiminta perustuu lapsen kokonaisvaltaiseen huomioimiseen ja kehitysedellytyksien arviointiin eikä esimerkiksi pelkkiin käytänteisiin tai valmiiseen oppimateriaaliin. Päivähoidolla on monia tehtäviä ja sen on kyettävä vastaamaan nopeisiin muutoksiin. Akateemisen koulutuksen tarjoama tietopohja mahdollistaa sen, että niihin voidaan vastata.
Säästö, jota nyt suunnitellulla toimenpiteellä tavoitellaan on suorastaan surkuhupaisan pieni suhteessa menetyksiin. Jo pari epäonnistunutta henkilövalintaa tai nykyistä vanhempien työntekijöiden palkkaaminen voi kuivattaa sen kokonaan. Nyt virkoja hoitavia, usein nuoria lastentarhanopettajia on jo vuosien ajan ulosheitetty lomien ajaksi, joten säästö jäänee siitäkin näkökulmasta niukaksi.
Kun sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Riitta Viitala viime vuosikymmenen vaihteessa esitteli Turussa järjestetyssä tilaisuudessa nykyisiä pätevyysvaatimuksia, hän sanoi ettei lainsäädännön muutoksen tavoitteena ole madaltaa koulutustasoa, vaan tarjota joustoja ja siten mahdollistaa kuntien erilaisia ratkaisuja. Huolestuneille kysyjille hän sanoi, että on luotettava kuntien viisauteen.
Kuitenkin jos lain alaraja on ainoa viisauden tae, niin jokaiseen ryhmään ei riitä edes yhtä opettajaa. Tehty päätös perustuukin vain paperilla onnistuvaan tilanteeseen. Kun otetaan huomioon vielä se, että ylipaikat ovat monessa päiväkodissa arkipäivää, ei yhdistelmä lupaa hyvää.
Päätöksen suunta on varsin huolestuttava, vaikka varhaiskasvatuksen osaamista on rakennettu koulutuksen kautta jo yli sadan vuoden ajan eikä se romahda heti järjettömistäkään päätöksistä huolimatta. Silti päivähoitohenkilöstön koulutustason näin huomattava alaslasku vie pohjan pois pienten lasten oppimis- ja kehittämisedellytyksien eteen tehtävältä työltä.
Erityisen tärkeitä tehtäviä ovat mielestämme: 1) ryhmämuotoisen toiminnan toteuttaminen siten ettei yksittäistä lasta hukata suureenkaan joukkoon, 2) erityistä tukea ja kasvatusta tarvitsevien lasten oppimisedellytysten takaaminen myös tavallisissa ryhmissä ja 3) esiopetuksen kehittäminen, mieluusti nykyistä paremmalle tolalleen.
Löytyisikö siis kunnaltamme viisautta vetää takaisin tuo sosiaalilautakunnan päätös, jonka takaa ainakaan me emme löydä asiantuntemusta tai päteviä perusteluja? Kun moottoriteidenkin rakentamista kutsutaan investoinniksi eikä pakolliseksi kustannukseksi, niin eikö lapsiin sijoittaminen olisi sekin mitä suurimmassa määrin investointi?
Soili Keskinen
apul.prof., psykologian tohtori,
Turun yliopiston kasvatustieteiden laitos
Tuire Palonen
tutkija, oppimistutkimuksen keskus,
Turun yliopisto
